sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Osa 2. Lumouksen vallassa

Ensimmäinen oppitunti koko uudella campus alueella voi olla hermoja kiristävä tai hyvinkin jännittävä tilanne. Nerille se poltteli aivosoluja sitten aamuisen kohtaamisen jälkeen. Miten pystyisi keskittymään jos jo valmiiksi tuntui kun aivot kävisivät ylikierroksilla. Tiede...

 Kuitenkin ainut ratkaisu kaikkeen olisi pitää pää pinnalla ja opiskella täydellä teholla. Mitään ei voisi saavuttaa jos sen eteen ei näe vaivaa ja sen hän oli ehtinyt jo elämässään oppimaan. Kuuluisien vanhempien muksuksi ei ollut mukava syntyä ja yrittää pitää puoliaan aivan erillaisena kuin muut rikkaiden piireissä pyörivät olivat. Ei ollut mukava huomata kuinka pienenä äidiltä ei saanut kannustusta leikkiessä tiedenaista naapurin robotti kädessä. Silloinkin kohtalona oli vain raahaus pukemaan uusi kallis mekko päälle ja hymyilemään kauniisti. Itse yliopiston tarkoitus? Mitä sitten lähdettiin tavoittelemaan? Kostoa? Ei, hyväksyntää ja kunnioitusta kaikkea kohtaan. Oli aika ottaa elämästä ote ja tehdä juurikin kuten itse haluaa.

Vaikka kaikesta yrittää etsiä positiivista ei kaavoista näyttänyt saavan mitään kiinnostavaa mieleen. Tilannetta ei ainakaan yhtään auttanut vanha rumilus selittämässä silmien edessä.

"Et varmana vastaa ennen mua", kirosi Neri mielessään suunpielet kääntyen murjottamaan.

"Tietenkin se oli se raketti millä ampastaan maasta jos vaikka halutaan käydä kuussa", filosofioi Neri professorille saatuaan vastaus vuoron.

Yhdestä asiasta saattoi olla ylpeä, nimittäin mallimammalta peritystä ulkonäöstä ei ikinä voi olla harmia hänelle. Sillähän näytti saavan vaustaus vuoronkin tunnilla.

Kokeeseen oli vielä viikko aikaa, mutta Neri ei halunnut jättää mitään sattuman varaan. Oli parempi aloittaa opiskelu heti ja pitää tasaista tahtia yllä. Ensin lukea kirjasta Einsteinin viisauksia, jonka jälkeen tehdään campuksen omalle deittipalvelulle tunnukset ja päivän viisauksista ratkotaan kaavio taululle. Kaikesta viisaudesta huolimatta, mieltä edelleen painoi aamuinen sattuma. Millä sen saisi mielestä tai millä sen saisi ratkaistua.

Kaiken opiskelu rauhan päätti kuitenkin järjestää uudelleen muuan laama Gangnam Style muuveilla.

Kokeiluun joutui tunnin harjoitusmateriaali luuranko, mutta siitä ei Nerille pitkäksi aikaa ollut iloa. Ainakaan yksin joten luuri käteen ja pikainen puhelu jollekkin uusista tutuista. Valikosta kuitenkin löytyi vain muutama tavattu nörtti.

 Neri ei kuitenkaan tavoittanut ketään joten illan uhriksi päätyi saman asuntolan asukas. Illan ohjelmassa oli nude piirrustuksia ja hämmentäviä hetkiä.

Kaiken hämmentävän jälkeen mielessä pyöri kuitenkin vain samanpäivän aamu. Se ei voinut olla todellista. Hämmennyksen tiimellyksessä nettipeli randomin kanssa tuntui ainoalta järkevältä vedolta mitä nörtiltä voisi odottaakkaan.

------------Seuraavana päivänä----------

Auringon laskiessa kauniisti campus alueen puiden taakse alkaa yliopistokaupunki rauhoittumaan. Väki kerääntyy asuntoloihin viettämään iltaa, mutta yhdelle illasta tulee vähintäänkin unohtumaton?


Tämmönen tämän kerran. Tuli hiukan lyhyt osa, mutta jos olisin jatkanut siitä olisi tullut aivan liian pitkä. Kuitenkin jatkoa on luvassa lähipäivinä, koska olen pelaillut viikonlopun aikana seuraavan osan:) En näissä juonissa ole kovin hyvä, mutta pientä olen koittanut sekaan kylvää...





2 kommenttia:

  1. Ihan kivalta tarinalta tää vaikuttaa :) Neri on tosi nätti :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana saada uusi lukija:) Neri onpi tommonen ihana persoona, kirjoittaja tykästynyt kovasti omaan hahmoonsa:D

      Poista