perjantai 29. maaliskuuta 2013

Osa 3. Treffailua ja sulhas ehdokkaita

Aamu valkenee campus alueella paljastaen alkavan syksyn ruskan luonnossa.

Loistava aamu aloittaa päivä pienellä puisto visiitillä. Kaunis selkeä taivas ja hyvää musiikkia tarjolla.

Kiire kuitenkin oli jo kova kohtapuolin aamun ensimmäiselle oppitunnille.

Aika moni oppilas oli päättänyt lintsata ensimmäiseltä tunnilta ja Neri näytti istuskelevan hymyssä suin melkeenpä yksinään.

Mietin vain, että näyttääkö tämä piirustus kovin opiskelemiselta?

Neri päätti kokeilla ensimmäisen kerran onnistuisiko kemiallinen koe yrtille. Lopputulos oli onnistunut ja yrtin laatu parantuikin hiukan. Kokeelliset hoidot kuitenkin keskeytti eräältä henkilöltä saapunut puhelu?

Pienestä sateesta huolimatta Neri kiirehti sovittuun tapaamiseen läheiseen keilahalliin.

Keilahallin takana Neriä olikin jo odottelemassa Paul Biden niminen pojuli. Kyseessä on Nerin ensimmäinen ihastus tultua yliopistolle. Sitten viime tapaamisen jälkeen Neristä ja Paulista tulikin seurusteleva pariskunta ja nyt kyseessä oli parin toiset treffit.

Nuori rakastunut pariskunta ei malttanut pitää yhtään näppejä erossa toisistaan. Paul ei kuitenkaan tiedä aivan kaikkea uudesta kullastaan.

Illan tarkoitus oli kuitenkin keilata ja pitkän uuvuttavan kamppailun jälkeen voiton vei Paul. Neri tyytyi antamaan vain aplodit voittajalle.

Treffien lopuksi täytyi kuitenkin ottaa vielä yhteiskuva. (Rakastan tätä uutta toimintoa!)

Seuraavana aamuna tulisi olemaan ensimmäisen kurssin päätöskoe ja Nerin valmistautuminen taisi mennä ihan tanssiksi. Mahtava ilta Paulin kanssa teki tehtävänsä ja neiti ei millään malttanut opiskella. Tekstailua erään salaperäisen ihmisen kanssa mahtui kyllä joukkoon myös.

 Seuraava päivä starttasi hyvinkin sateisissa merkeissä. Antaisiko se hyvää tuuria kokeiden tekijöille vai merkki tulevasta epäonnistumisesta?

Innokas oppilas matkalla oppitunnilleen sateesta huolimatta.

Neri sai kokeesta arvosanaksi A:n. Opiskelu oli tullut tarpeen ja vaivannäkö palkittiin vihdoin. Kokeen jälkeen oli aika vierailla kotona ennen seuraavan kurssin aloitusta.

Ennen vierailua kotona kuitenkin täytyi hyvästellä samassa campus rakennuksessa asusteleva Tiberius. Voidaan tuntea edellisestä osasta Nerin alastonmallina. Näille kahdelle kehkeytyi myös suhde eli Tiberius on Nerin toinen sulhas kandidaatti.

Neri ei meinannut saada otteitaan irti vaikka kyyti jo odotteli pihalla. Aika söpöilyksihän tuo nuitten meno meni.

Vielä viimeinen muiskasu matkaan.

 Vielä viimeinen kuva matkaan mukaan.

Vieraili kotona Starlight shoressa alkoi.

Nerin pieni oma kämppä Starlight shoressa.

Starlight shoren iltaisia rantakuvia.


Starlight shore ei neidille kuitenkaan maittanut ja illan suussa monia puheluita vaihdeltiin campus alueelle. Juttelun aiheena näytti olevan myös kyttä auto.

 Kovin kauaa ei neiti viihtynyt Starlight shoressa vaan päätti marssia jatkamaan tutkinnon suorittamista.

Takaisin yliopistolla ja ensimmäisenä Neri saikin bilekutsun oltuuan poissa yhden hurjan päivän.

Nerin toisen jakson opiskelu kämppä. Aivan herttanen mielestäni

Nerin kaverin Allisonin bileissä kuitenkin oli paikalla henkilö, henkilö joka sai Nerin sydämmen tykyttämään. Henkilö jonka hän oli nähnyt heti ensimmäisenä päivänä ensimmäisellä oppitunnilla. Henkilö joka oli hänen lapsuutensa suurin rakastuminen.

Se henkilö on Cid Serverus, Nerin elämän suurin rakkaus.






4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taas! Osaat muuten pukea simisi kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kuvat miellyttää^^ Tyytyväiset lukijat tekee kirjottajastakin iloisen:D Hih simeillä vaan on jonkinlaiset vaatteet päällä mut kiitos:D

      Poista
  2. Ohhoh, tännehän on tullut jo kaksi osaa sitten viime käynnin. Nopeasti olet näitä kehitellyt. Kivalta tosiaan yhä vaikuttaa. :) Aikamoista miesdraamaa Nerillä. Saa nähdä miten sulhasehdokkaiden käy Cidin astuttua kuvaan. Nimi kyllä sopii kantajalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuita osia synty kun pientä ideaa pääsi päässä syntymään. Hiukan on vielä alku jurrausta, mutta odotan itsekkin kovasti jotta pääsisin Nerin elämässä hiukan eteenpäin. Onhan tuolla Nerillä hiukan ollut vipinää, mutta katsotaan mitä uudet tuulet tuovat;D

      Poista