sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Osa 19. Toisen alku, toisen loppu

Nyt on vähän ilmoitus luontoista asiaa jatkoon liittyen alkaen tästä osasta, ettette ihan tulisi putoamaan kärryiltä... Eli jouduin periaatteessa muuttamaan Yuilit uuteen kaupunkiin Isla Paradison talletuksessa syntyneen bugituksen myötä ja valitsin nyt uudeksi kaupungiksi Appaloosa Plainssin. Tässä vaiheessa en kuitenkaan osannut vielä odottaa mitä kaikkea joutuisin käymään läpi, nimittäin jouduin putsaamaan kaikki ladatut koska ongelmia oli niiden kanssa. Tämän jälkeen latasin kaiken tarvittavan uusiksi, joten korvaavat tms muuta muuttui hieman joten simien ulkonäkö on tästä lähtien hieman erilainen. Pahimman ongelman kuitenkin aloitti Eleina olemalla aivan jumissa ja mikään ei auttanut, joten... Jouduin poistamaan vanhan Eleinan ja luomaan uuden:O Tästä johtuen Eleina on jatkossa erinäköinen ja se saattaa hieman häiritä, mutta koittakaa tottua, koska en kuitenkaan halunnut lopettaa Yuilien tarinaa:( Niin ja älkää ihmetelkö osassa kuvissa erillaista sisustusta mikä yllättäen vaihtuu, koska jouduin muuttamaan Yuilit nopeasti toiseen taloon bugin takia, mutta eihän kiinnitetä tähän huomiota:) Nyt kuitenkin itse tarinaan -------------->

 Appaloosa Plains, tuo idyllinen pieni maalaiskylä. Syksy oli jo pitkällä värjäten taivaanrannan ja lehtipuut komean oranssiksi.

Mitä pieni uusi kaupunki pitäisikään sisällään, sitä ei kukaan voinut tietää etukäteen ennen suurta muutosta eli muuttoa aivan erillaisesta ympäristöstä.

 Yuilien uusi talo sijaitsi lähellä keskustaa idyllisellä omakotitalo alueella. Itse koti oli soma, aika pieni 2 makkaria, keittiö, olohuone/ruokailutila, kylppäri/vessa, työhuone + autotalli ja kasvihuone. Väriltään vaalean sini/vihreä ruskealla katolla.

------------------ Puolivuotta taaksepäin kun Yuilit saapuivat Appaloosa Plainssiin -------------------

Eleina oli päättänyt heti saavuttuaan uuteen kaupunkiin tutkia hieman sen keskustan puistoa. Olihan se aivan erilainen ympäristö missä hän ikinä oli asunutkaan.

Uuden kaupungin tuoksu oli huumaava, siitä tuoksui rauhallisuus ja puhdas kaunis luonto. Olihan Appaloosa Plains maalaiskaupunki joten suurta likaista keskustaa ei ollut lähelläkään vain kaunis pieni kyläyhteisö.

Eleina tiesi tehneensä elämänsä parhaimman päätöksen muuttaa työnperässä uuteen kaupunkiin ja aloittaa kaiken alusta. Sitä he Rasheedin kanssa juuri tarvitsivatkin, uuden alun. Jatkuva riitely Isla Paradisossa alkoi jo kyllästyttämäänkin. Olisihan Appaloosa Plains myös turvallisempi paikka kasvattaa Connoria.

" Päivää kaunis neitokainen", tervehti punaisiin pukeutunut nuori mies.
" Te näytätte uudelta täälä, miten en olekaan ennen huomannut yhtä uskomatonta näkyä kun te olette", heitti muuan mies pientä flirttiä sekaan.

" Itseasiassa, ette olekaan voineet nähdä", naurahti Eleina räpsytellen ripsiään.
" Olen Eleina Yuil ja muutin tänne kaupunkiin juurikin tänä aamuna", jatkoi Eleina vielä.
" Hauska tutustua johonkin paikalliseen ihmiseen jo näinkin pian", sanoi Eleina hymyillen kauniisti.

" Vai että Eleina, onpa kaunis nimi", kehui mies nopeasti.
" Mä oon Make, hauska tutustua teihin neito", tervehti Make kohteliaasti.
" Mikäs teidät tänne Appaloosa Plainssiin tuo ja mistä päin jos voin udella hieman syntyperää?", kyseli Make uteliaana.

" Se on vähän pitkä juttu, mutta syntyperääni oon Starlight Shoresta, mutta kai pitäisi enemmänkin sanoa, että oon koko ikäni pääosin asunut Isla Paradisossa", aloitti Eleina hieman hämmentyneenä.

" Mun äiti on aina vähän ollu huono asettumaan paikkoihin joten oon vähän asunu eripaikoissa", jatkoi Eleina vielä.
" Mutta Make, älä käsitä väärin ei me olla mitään rikollisia ja sen takia vaihdella paikkaa", korjasi Eleina hieman naurahtaen.

" En mä oikeastaan edes ajatellut mitään tollaista, oon vaan erittäin kiinnostunut, että sun kaltainen neito Eleina on eksynyt tänne peräkylään", vihjaili Make ottaen askeleen lähemmäksi.

" Sano Eleina, olisko mun kaltaisella juntilla mitään mahkuja?", kysyi Make rohkeasti.
" Ymmärrän tää tulee tosi nopeasti, mutta vaikutat just mun etsimältäni neidolta uskomattoman seksikkäällä ulkonäöllä", kehaisi Make vielä perään.

" Älä Make käsitä mua nyt väärin oot todella suloinen tapaus, mutta mä oon jo naimisissa erään kanssa", kakaisi Eleina hieman vaivaantuneena suustaan.
" Oon ollu itseasiassa jo aika monia vuosiakin ihan onnellisesti", lisäsi Eleina vielä perään.

" Olisihan se pitänyt arvata, että joku on ehtinyt napata sunlaisen jo", sanoi Make hieman vaimeasti.
" Mä voin Eleina kuitenkin varmuudella sanoa, että mä en tuu unohtaan noita upeita ruskeita silmiä ja seksikkäitä punaisia huulia jotka houkuttelee maistamaan", flirttaili Make vielä ennen kuin jatkoi matkaansa.

" Huh aika uskomatonta en oo kuullutkaan yhtä houkuttelevaa flirttiä vähään aikaan", mietti Eleina päässään hieman hämillään.
" Ei Rasheed koskaan puhu yhtä seksikkäästi ja houkuttelevasti", huokaisi Eleina.
" Eleina, rauhoitu sä olet naimisissa ja sulla on lapsi", rauhoitteli Eleina itseään, mutta suuri hymy nousi väkisinkin kasvoille.

----------------------- Myöhemmin kotona -----------------------------

" Miltä kaupunki vaikutti", kysyi Rasheed uteliaana rakkaaltaan tämän palattua kotiin.
" Ihan sievä ja luulen, että me tullaan viihtyyn täälä tosi hyvin", sanoi Eleina iloisesti.
" Oli myös aika uskomatonta kun tapasin yhen paikallisen ni alko flirttaileen tosi rohkeasti", naurahti Eleina hieman vieläkin hämillään tapahtuneesta.
" Lupaa mulle, ettet enää ikinä flirttaile toisten miesten kanssa!", sanoi Rasheed närkkäästi suudellen vaimoaan nopeasti kuultuaan mitä tämä sanoi.

" Hei, älä nyt Rasheed sä tiedät, että se ei merkitse mitään", sanoi Eleina hieman pettyneenä miehensä mustasukkaisuuteen.
" Mulle se merkitsee enemmän, että sä et kattele muita miehiä kun mua!", tokaisi Rasheed vihaisen kuuloisena.

 " Aina se on samanlainen", huokaili Eleina pettyneenä mielessään.
" Niin suuresti kun toivoin, että se lopettais ton muutettuamme tänne", pohti Eleina harmissaan.

 " Mitäs äidin kullannuppu, pitäisikö meidän mennä syömään iltapuuroa ennen nukkumaan menoa", höpisi Eleina jo hurjasti kasvaneelle pojalleen.

" Mummi on kokannut sulle herkullista puuroa iltapalaksi", saneli Eleina asetellen poikaansa syöttötuoliin.
" Aattelin, että sä Connor varmaankin halusit tänä iltana syödä ihan itse lautaselta", kysyi Eleina.
" Tahhttoo syöddä ihha itte", vastasi Connor hymyillen iloisesti.
" Niin äiti vähän ajattelikin", naurahti Eleina.

" Nammaaa", kuului Connorin suusta tämän ahmiessa ruokaansa.

" Äiti on tosi ylpee susta Connor tiesikkös sen", kuiskasi Eleina nukahtavalle höpönassulleen.
" Äiti vie sut Connor kulta nyt nukkumaan", sanoi Eleina hennosti.

------------------------------ Seuraavana aamuna -------------------------------

Eleina huomasi ihmetyksekseen olevansa raskaana. Oireet olivat samat kuin Connoria odottaessa joten kyseessä oli varmasti raskaus. Sen hän tiesi odottaa, että Rasheed ja Neri sekoaisivat sukissaan kuullessaan uutisen.

" Ota Rasheed ihan rauhallisesti mä tiedän, että sä tuut sekoon täysin kuullessas tän mitä mun täytyy kertoa sulle", aloitti Eleina selittämään hieman hermostuneena.

" Mitä kerrottavaa sulla on muru, eikai tää liity siihen toiseen jätkään?", kysyi Rasheed hermostuneena.
" Mä vedän sitä kuonoo jos se vielä koittaa kääntää katsettaankaan suhun", tokaisi Rasheed suustaan.

" Ei mitään sellasta tää on ihan onnellinen juttu", huudahti Eleina jännittyneenä.

" Mä oon nimittäin Rasheed raskaana", kakaisi Eleina suustaan.
" Me saadaan toinen lapsi", jatkoi Eleina vielä hengittäen syvään kerrottuaan uutisen.

" Oikeesti kulta, mä oon odottanut tätä uutista niin pitkään", nyyhkytti Rasheed onnesta.
" Tää päivä ei ois voinut alkaa yhtään paremmin", hytisi Rasheed onnesta sekaisin.

" Tää oli kyllä aivan loistava juttu", taputti Rasheed vaimonsa olkapäätä innoissaan.
" Ajatella me saadaan toinen lapsi", ihmetteli Rasheed vieläkin ääneen.
" Niinpä kai, toinen lapsi", huokaili Eleina hieman mielessään.
" Kai mä sitten oon valmis toiseen lapseen", pohti Eleina mielessään hieman ihmeissään.

" Me saadaan toinen lapsi aivan mahti juttu", tokaisi Eleina äkkiä Rasheedille ettei vaikuttaisi erikoiselta.
" Äläpä rakas se on aivan loistojuttu", hymyili Rasheed nostaen peukkua.

" Kuules vauveli sielä isi ja äiti odottaa sun syntymääsi jo todella kovasti", kuiskaili Rasheed silittäen vaimonsa vatsaa hellästi.

" Onkohan sielä mahassa isintyttö vai toinen pikkuprinssi", kuiskaili Rasheed Eleinan mahalle.
" En osaa Rasheed sanoa, se nähdään sitten", huokaisi Eleina vielä hieman hämillään että hänestä tulisi jälleen äiti yhdelle lapselle.

" Onneks olkoon vielä rakas mä rakastan sua Eleina", sanoi Rasheed halaten vaimoaan tiukasti.
" Niin mäkin sua", huokaisi Eleina.
" Mutta Rasheed rakastatko sä mua taas vaan toisen lapsen takia ja koska sun yksi toive toteutui jälleen", huokaisi Eleina mielessään hieman vaisusti.

" Vaikka olenkin jo ikäloppu ei mummun korvat erehtynyt tästä ilouutisesta!", kiljahti huoneeseen pyrähtänyt Neri.
" Musta tulee jälleen mummo", taputti Neri onnesta.
" Tiedättekö te rakastavaiset jo onko se tyttö vai poika?", kysyi Neri silmät kiiltäen uteliaisuudesta.

" Ei tiedetä äiti ja se tulee oleen yllätys", sanoi Eleina nopeasti.
" Tyttö olis kyllä kiva Connorin lisäksi", tokaisi Rasheed.
"Juuh tyttö olisi kyllä ihana", huudahti myös Neri vieressä.

" Miksi kaikki pitää olla rikki kun niitä eniten tarvitsisi", kirosi Neri mielessään.
" Ainahan minä joudun muutenkin kaiken korjaamaan näin ikä loppuna vielä", kitisi Neri kuin pikkulapsi.

" Olen varma, että joskus yliopisto aikoina luin jotain tietoa kuinka tuplata prosentit tyttölapseen", huokaili Neri mielessään.
" Silloin se nauratti, mutta näin vanhana nähneenä kaikenlaista, en sanoisi, etteikö pieni magia olisi mahdollista", mietti Neri oliko seonnut täydellisesti.

Eleina päätti mieluummin keskittyä aivan toisenlaisiin asioihin kun lukemaan vanhoja "loitsuja" vauvan sukupuolen päättämiseen. Hänestä raskauden tuoma tylsä odotus aika oli loistava mahdollisuus opetella maalaamaan paremmin. Nyt uuden raskauden myötä oli hän joutunut soittamaan heti uudelle pomolleen, että joutui jättäytymään lomalle.

Jonain päivänä halusi hän vielä olla komisaario, mutta tällä vauhdilla pelkäsi Eleina, ettei ikinä kerkeisi saavuttamaan unelmaansa. Miksi hän ei voinut saada kaikkea joutumatta luopumaan jostakin toisesta suunnitelmasta.

Olihan lapsikin ihan kiva, mutta Eleina tiesi syvällä sisimmässään, että hän kuitenkin halusi ehkä enemmän olla töissä ja hommata lapsia sitten hieman myöhemmin, ehkä muutaman vuoden päästä olisi ollut hyvä aika perustaa perhe. Hän ei kuitenkaan voinut muuttaa tapahtuneita ja ei hän saisi miettiä tälläisiä, olihan hänellä kuitenkin aviomies ja perhe...

----------------------------- Puolen vuoden päästä ----------------------------

Raskaus oli edennyt nopeasti ja todella hyvin. Neri auttoi tytärtään kaikessa mihin tämä itse ei enään kyennyt viimesillään raskaana ollessaan. Eleina oli myös hieman lämmennyt ajatukselle, että toinen lapsi syntyisi aivan lähiaikoina.

Neri oli myös lukenut netistä vanhan uskomuksen jonka mukaan suurimäärä vesimelonia auttoi saamaan tyttölapsen. Eleinasta se oli huvittavaa, mutta Neri tuputti sitä kuitenkin jatkuvasti syötäväksi. Toisaalta eihän kellään ollut mitään menetettävääkään uskoa tuollaiseen hölynpölyyn ja kokeilla sitä.

Olihan se mukava ajatus jos Connorin sisareksi olisi syntynyt kaunis prinsessa. Eleina ei kuitenkaan elätellyt ihmeellisempiä toiveita se olisi joko tyttö tai poika, se olisi kuitenkin hänen lapsensa.

" Mitäs seksikäs mamma, kai oot rakas voinut tänää ihan hyvin?", kysyi Rasheed nopeasti ohi kävelevältä vaimoltaan.
" Ihan hyvin vaikka vauva voisi jo syntyä kovaa vauhtia", huokaisi Eleina.

Raskaus aiheutti hieman väsymystä ja Eleina löysikin itsensä monesti nukkumassa olkkarin uudelta mukavalta sohvalta. Tämän kerran mielessä kuitenkin pyöri Rasheedin kasvot ja tämän outo käytös raskauden aikana. Rasheed oli kuin toinen persoona juuri se persoona johon hän alunperin rakastui. Mihin se persoona kuitenkin aina tavallisena arkena katosi ja kotoa löytyikin  kuin perseelle ammuttu mies.

" Äiti, luuletko, että Rasheed rakastaa mua vaan syntyvän lapsen takia?", kysyi Eleina yllättäen äidiltään.
" Se ei muuten huomioi mua yhtään, mutta tän syntymättömän lapsen takia se on käyttäytynyt ihan omituisesti", jatkoi Eleina vielä huolestuneena.

" Lapsi rakas, miksi sä tollaisia mietit?", kysyi Neri pompaten keinutuolista ylös.
" Rasheed jos joku välittää susta, eikä varmasti halua susta koskaan päästää irti", jatkoi Neri vielä.

" Mä olisin nuorena tehnyt kaikkeni saadakseni samanlaisen miehen kuin Rasheed", naurahti Neri.
" Mä oon nähnyt myös ääripään mitä Cid oli", huokaisi Neri.
" Tiedän, että Rasheed on kunnollinen jos verrataan Cidiin mikä käytti vaan hyväkseen ja leikki mun tunteillani", jatkoi Neri vielä.

"Niin kai sitten", huokaisi Eleina äitinsä selityksiin.
" Sä et vaan äiti tiedä Rasheedista kaikkea mitä mä oon nähnyt", harmitteli Eleina mielessään.

" Eleina, lupaa mulle vaan yksi asia", aloitti Neri päättäväisesti.
" Luotat Rasheediin se on se oikea sulle näin äitinäs oon sen nähnyt", kuiskasi Neri.
" Lupaa mulle myös, että sitten kun en enää ole susta pian pitämässä huolta, et ikinä sekaannu poliisina tai muutenkaan asioihin mihin liittyy Severuksen väkeä", kuiskasi Neri varovasti.

" Äiti, et sä vielä oo mihinkään lähössä pitkään aikaan ni älä puhu tollasia", naurahti Eleina torjuen mitä Neri juuri oli sanonut.
" Me muutenki asutaan nyt täälä Appaloosa Plainssin rauhassa ja Starlight Shores ei oo lähelläkään joten en usko, että joudun selvittelemään mitään Severusten rikoksia", jatkoi Eleina äitinsä typeriin huoliin.
" Eleina lupaa mulle, että et sotkeudu niiden asioihin", huokaisi Neri vielä.
" Joo joo äiti, kartan sen sukunimen porukan kaukaa", lupasi Eleina äidilleen.

" Mutta asiasta toiseen millos tämä meidän pikkuinen malttaa ponkaista tänne mahan ulkopuolelle", sanoi Neri innoissaan silitellen tyttärensä mahaa.
" En osaa sanoa, mutta ainakin se on mahassa todella rauhallinen niin kuin Connorkin oli", ihmetteli Eleina.

--------------------------- Hieman myöhemmin ------------------------

 Ulkona oli alkanut syksyinen kaatosade ja Eleina päätti mennä haukkaamaan hieman raitista ilmaa. Ajatus ilman äidin ja Rasheedin häsläystä houkutti myös kovasti. Eleinasta tuntui, että kaikki muut talossa olivat enemmän innoissaan uudesta lapsesta kuin hän itse mikä tuntui hieman karmivalta.  Sama tilanne kuitenkin oli aikoinaan Connorin kanssa, joten asiasta ei pitänyt huolestua sen enempää.

" Hei kulta, mitä sä yksin täälä kulutat voimiasi sateessa pomppien", kysyi Rasheed huolestuneena.
" Tarvitsin raitista ilmaa, en jaksa olla passattavanakaan kokoajan", tuhahti Eleina.

" Älä höpsi, tiedän ettet tykkää, että häslätään sun ympärilläs, mutta halutaan kaikki vaan sun parastas", sanoi Rasheed tarttuen varovasti vaimostaan halatakseen tätä.
" Tiedän, tiedän, mutta sun täytyy antaa mulle myös aikaa rauhottua yksinäni", kuiskasi Eleina.

" Hyvä on meen takasin sisälle, mutta oo varovainen, ettet vilustuta itteäs", huokaisi Rasheed antaen hellän suudelman.

" Rasheed! Nyt taitaa olla väärä hetki, musta tuntuu, että tää lapsi taitaa syntyä nyt", kiljahti Eleina.
" Täh", huudahti Rasheed.
" Syntyykö se lapsi nyt!", huudahti Rasheed säikähdyksestä.

" Tää lapsi syntyy nyt", kiljui Eleina kivuissaan.

" Soita apua äläkä toljota mua kun idiootti", pillitti Eleina kivuiltaan.

Aivan odottamatta Eleina olikin matkalla jo Appaloosa Plainssin kaupungin sairaalaan synnyttämään toista lastaan. Tästä se alkaisi jälleen uusi käänne elämässä.

----------------------- Sillä välin kotona --------------------------

" Tiberium! Kuulitko jo, että Eleina lähti synnyttämään", syöksyi Neri yläkertaan kertomaan hirveällä vauhdilla.
" Tibe!", huudahti Neri kuitenkin nähdessään mitä huoneessa juuri tapahtui.

" Neri älä itke rakas, me nähdään vielä uudelleen tuonpuoleisessa", kuului vaimea aavemainen Tiberiumin ääni.

" Älä itke! Mikä sanonta se on tälläsessä tilanteessa", sanoi Neri itkien itkemistään.
" Nää ei oo Neri jäähyväiset me nähdään taas", toisti Tiberium uudelleen.

" Mun aika on nyt tullut mun täytyy lähteä rakas", sanoi Tiberium hennosti.
" Neri, rakastan sua ja tuun aina rakastamaan meidän yhteiseen ikuisuuteen asti", kuului Tiberiumin viimeiset sanat.

" Tiberium älä jätä mua, et sä voi lähteä vielä", huudahti Neri järkyttyneenä.

" Tiberium mä en tuu pärjään ilman sua, rakastan sua valtavasti", huudahti Neri vielä rakkaimpansa perään purskahtaen itkuun.



Näin on osa 19 valmiina ja toivottavasti pysyitte kärryillä vaikka ulkonäöt hieman joutuivat muuttumaan:l Nyt onneksi pääsen vihdoin kirjoittamaan Yuilien tulevaa vähitellen mitä oon tässä syksyn mittaa jo koittanut suunnitella:D Kommentit, mielipiteet kaikki olisi todella piristäviä<3 Ensi kertaan kuitenkin, maittavia lukuhetkiä:3








4 kommenttia:

  1. Hyvin mielenkiintoinen osa!

    En edelleenkään tykkää Rasheedista xd Sori vaan mutta noin nätti ja symppis tyttö kun Eleina tarttee jonkun fiksumman. :d

    YOU KNOW WHAT. Mä tiedän tän juonen kulun, mä niiiin tiedän. Eleinan ja Rasheedin avioliitto alkaa mennä huonosti ja Eleina pettää Rasheedia Maken kanssa ja saa Maken kanssa kolmannen lapsen. x) Oon melkein 10000 prosenttia varma tästä.

    Voi Neri pieni... Tiberium lähtee siis lopullisesti aidan vihreämmälle puolelle ja pari ei voi tava :´( tai noin mä sen ymmärsin :D

    Sit jos se vauva on poika niin... EIKU JOO se avioliitto menee karille JUST SIKS ETTÄ SE VAUVA ON POIKA!!! Joojoo noin se menee, oon ihan varma x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä veikkaus kyllä täytyy sanoa, mutta mutta en kuitenkaan paljasta mitä tulee tapahtumaan:D Kiitos pitkästä kommentista, piristi todella paljon<3

      Poista
  2. Tykkäsin tästä osasta hurjan paljon. Hyvä, että loit uudet hahmot etkä lopettanu tarinaa. Tykkän tästä niin paljon. :)
    Rasheed on jotenkin niin imelä, etten oikeen tiiä mikä siinä oikein on vikana. Varmaan eroavaisuudet Eleinan ja Rasheedin kanssa johtuu niiden ikäerosta.
    Jos olisin Eleina niin mua kyllä rupeaisi ärsyttämään Nerinkin hössötys. Voi raukkaa, koko ajan on joku kimpussa. :D
    Mutta siis, erinomainen osa jälleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että oikeesti tästä tarinasta tykätään ja siitä ollaan iloisia, etten lopettanut<3 Eleina ja Rasheed kyllä on todella erilaiset persoonat ja voi olla, että ikä aiheuttaa vähän harmia niiden välille. Neri nyt on tollanen höpsö vanhus:)

      Poista