sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Huomio Yuilien lukijoille!

Yulien suhteen on tapahtunut aika vakava pienoinen ongelma koneen vaihdoin myötä... Yuilithan on jo pitkään hieman laittaneet hanttiin lagittamalla jäätävän paljon, mutta sinnittelyllä ollaan menty jokusen aikaa. Kuitenkin sain vihdoin hommattua uudemman koneen ja nyt olis sit oikeestaan pohdinnan paikka, koska haluaisin aloittaa simssin aivan puhtaalta pöydältä "putsaten" pelin.
Tämähän tietäisi Yuilien loppua mistä ajatuksesta en tykkää sitten yhtään...

Oon pohtinut nyt muutaman päivän mitä tekisin ja oikeastaan mieleen tulee vaihtoehto josta ajattelin kysyä teiltä lukijoilta. Haittaisiko jos luon kolmannen sukupolven edustajan mahdollisimman samannäköisenä takaisin ja jatkaisin Yuilien kirjoittamista sitä kautta?
Ajatus sinäänsä on hieman inhottava, mutta oon kirjottanu Yuileja jo monta vuotta enkä vaan haluais lopettaa tähän, koska niin paljon ois suunniteltunakin.

Se tietäisi hieman muutosta tän hetken kulkuun, koska todennäköisesti pomppaisin hieman "tulevaisuuteen". En tiedä riippuu kuinka samannäköisenä saan kaiken takaisin.
Samalla aloittaisin pitkän aikaa haaveissa olleen urakan rakentaa tyhjä kaupunki kokonaan itse Yuilien tulevaa uutta elämää varten ja mietin kiinnostaisiko mahdollisesti seurata jonkin aikaa rakennus/remontti/suunnittelu aiheisia postauksia Yuilien tarinan lisäksi?

Jos teitä lukijoita todella kiinnostaa Yuilit olisi kiva kuulla hieman mielipiteitä mitä tuumaisitte? :)


8 kommenttia:

  1. Miksi et ota suvunjatkajaa CAS-tilaan ja tallenna laariin jonka jälkeen voit luoda ihan uuden tallennuksen ja poistaa näin bugit? Eikä menisi hukkaan raskas työ suvunjatkamista aatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehto kyllä tämäkin mutta päätin kuitenkin aloittaa uudestaan ihan tyhjästä eli poistin myös kaikki ladatut putsatakseni turhan eli Catalina on luotu nyt uudestaan:P

      Poista
  2. Mua ei ainakaan haittaisi se. Jos alat tekemään sitä uutta kaupunkia niin kyllä mua ainakin kiinnostaa seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yuilit jatkuu Catalinan voimalla ja samassa alan rakentamaan suvulle kaupunkia. Eli luvassa on rakennus, sisustus ja tälläistä aika paljon. Yuileja jatkan heti kun kaupunki on sillä mallilla että sielä voi pelaa:D

      Poista
  3. Pieni aikahyppy ei tosiaan haittaisi, minustakin olisi kiva jos Yuilit vielä jatkuisivat! :)

    En muista, olenko jo täällä ilmoitellut, mutta olen aloittanut uuden tarinan (http://sense-bility.blogspot.fi) Käviskö linkitys? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yuilit tosiaan jatkuu Catalinan voimalla hieman hyppään eteenpäin eli oikeastaan jätän yliopiston nyt väliin kuitenkin. Luvassa kuitenkin myös rakennus juttuja jatkossa uuden kaupungin myötä.

      Kyllä sopii linkitys! Lisään tarinas listaan kun päivitän sen:)

      Poista
  4. Tee niinkuin itsestäsi parhaalta tuntuu...minusta Debistakon ehdotus on hyvä ja toimiva. Noin olen tehnyt joskus itsekin kun olen halunnut pelastaa jonkun simin pahoin bugittuneesta perheestä. Remontit ja rakennus projektit kiinnostaa aina, kuulostaa hyvältä!

    - Jadeleinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan skippasin Depin ehdotuksen kuitenkin vaikka hyvä olikin, koska poistin kaikki ladatut siistiäkseni ne ja samalla loin nyt Catalinan uudestaan. Yuilit jatkuu kun kaupunki on sillä mallilla mitä alan nyt työstämään:)

      Poista