maanantai 31. joulukuuta 2012

Hertl - Mitä Monte Vistan kauniit maisemat voivat tarjoilla

Pieni alku selittely tähän ja sen jälkeen siirrytään kolmanteen pariin mikä ei vielä ole lainkaan esiintynytkään. Tarkoitus oli aikasemmin jo kirjoittaa uusi osa, mutta on ollu toista ajateltavaa ei siitä sen enempää kuitenkaan ja toiseksi, koska pelin kanssa on ollut pahoja ongelmia. En pysty oikeastaan lainkaan pelaamaan peli kaatuu aina 15  min jälkeen? Vuodenaikojen jälkeen oikeastaan kaikki ongelmat on alkanut, ladatut bugittaa ja peli kaatuilee? Itse en syytä tiedä yhtään ehkä viallinen pose tai muu ladattu, mutta en ole ehtinyt poistamaan ja katsomaan ladattuja hiukan läpi eli jos kellään on ollut omassa pelissä samaa ongelmaa. En haluisi menettää tällä hetkellä pelattavia perheitä tykkään niistä ihan liikaa. Koitan kuitenkin viikonloppuna selvittää asiaa ja päästä pelailemaan ihmissusi pariskunnalla jotka vuorossa seuraavana perheenä. Nyt kuitenkin Hurtlin mukaan joilla olen aikasemmin kerennyt pelaamaan ja kuvailemaan ennen kui peli alko temppuilemaan.

 Monte Vista ja sen kauniit maisemat vetivät heti puoleensa minut kuten myös aloittaja simini Jioolin. Kuka voisi vastustaakkaan auringon valaisemia vuoria ja vanhoja Italialaisia taloja. Yksinkertainen naapurusto toisaalta, mutta jotenki vastasi juuri sitä mitä halusin peliini.

Tätä mieltä oli myös Jiool hevosensa Rasmuksen kanssa, kuka voisi vastustaa Monte Vistan kauniita maalais maisemia. Jiool oli juuri ostanut vanhan Italialais tyylisen talon Monte Vistan uumenista maatilalta mielessään vain puutarhan perustus ja aviomiehen löytäminen. Kuinka ihanaa olisikaan kasvattaa muksuja maatilalla rauhassa kaikesta kiireestä ja sekasorrosta. Jiool on luonteeltaan hyvin luonnonläheinen, kasvissyöjä ja taitava puutarhanhoito periytyy jo sukupolvien ajan.
Jioolille myös tärkeä asia elämässä on ruuanlaitto. Mikä olisikaan parempaa kuin herkullisen ruuan tuoksu omassa uudessa keittiössä.

Kerrankin jokin päivä tuntui hyvältä ja oikealta Jioolin mielestä. Oli ihanaa omistaa oma iso talo maalla ja puutarha kasvoi jo kovaa vauhtia ulkona. Rasmus oli tyytyväinen hevonen ja elämä näytti kaikin puolin valoisalta. Hänellä oli kaunis koti sisustettuna ja jopa keitto maistui hyvältä.

Jioolin talo sijaitsi Monte Vistan syrjäisemmällä puolella. Vanha Italialainen talo kukkulalla tarkoitettu henkilölle joka haluaa elää omassa rauhassaan. Talolta kuitenkin on hyvin lyhyt matka kaupungille ja maisemat pihassa ovat upeat.

Pientä kuva makua myös sisältä keittiöstä, olohuoneesta ja ruokailutilasta. Pääväreinä ruskea ja siniharmaa. Hyvin yksinkertainen sisustus, mutta pelatessa en tykkää laittaa taloihin mitään ylimääräistä.

Rasmus on myös Jioolin yksi tärkeistä asioista elämässä. Onhan Jiool kuitenkin pelastanut Rasmuksen kun tämä oli vielä varsa eläinkeskuksesta. Rasmus parka odotti, että joku adoptoisi sen, mutta kukaan ei huolinut sitä luonteen takia. Moni ei halua hevosta jonka luonteena on laiska ja sotkuinen. Jiool kuitenkin ihastui Rasmuksen ulkonäköön, komeuteen ja halusi kouluttaa siitä itselleen hevosen.

Joka vuosi myös Monte Vistassa järjestetään syysmarkkinat ja tietenkin Jioolin oli kokeiltava mitä kaikkea sieltä löytyisikään. Tontille oli järjestetty kivan näköinen aavemainen tunnelma ja mahdollisuus oli kokeilla kummitustaloa, valokuvausta, piirakansyöntiä ja omenan poimintaa. Näppäränä likkana Jiool onnistui jopa voittamaan omenan poiminnan:) Yritys myös oli kova etsiessä mahdollista sopivaa aviomiestä. Nettideitti porukasta ei apua ollut, koska yksikään Monte Vistan mies ei halunnu lähtee Jioolin kanssa treffeille?? Oikeasti ei kelvannu kellekkään?

Tarjolla myös oli härkä vempele ja välillä näytti kyllä siltä, että Jiool lentää perseelleen johonki maahan, mutta hyvinhän tuo näytti kyydissä pysyvän. Vaikka hame ei varmaan oo paras vaihtoehto kyseiseen laitteesee:D

Samaisena iltana myös syksyiset rankkasateet valtasivat Monte Vistan allensa. Kaupunki kylläkin näytti edelleen upealta sumuisena ja sateisena. Muutenki sade näyttää kivalta pelissä.

Syksyisten kurpitsojen kaiverrusta ja tietenkin Jiool myös pölli kaikki kaiverrettavat kurpitsat markkinoilta, koska oma sato ei ollut vielä kasvanut. Kurpitsoja oli pienoinen tusina kaiverrettavana, mutta oli myös muutama päivä aikaa ennen pelottelu päivää ja järjestettävää illallista.

Illalliskutsuja lähettäessä Jiool muisti varsinkin yhden henkilön jonka hän oli tavannut muutaman päivän sisällä. Hän päätti kutsua miehen kyläilemään ja katsoa sopisivatko he yhtään yhteen. Ainakin yksi henkilö oli ihastunut varmasti.

Samaisena iltana Jioolin ollessa katselemassa Rasmusta pihalla jokin outo ja hämmentävä asia ilmestyi hänen päällensä imaisten hänet mukaansa

4 kommenttia:

  1. jeeee hertl:lille postausta! <3 oma lempiperheeni sen perusteella, minkä luin esittelystä ja katsoin bannerista. jiool on nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän viikon aikana tulee vielä toinen Hertlin postaus jos piristäisi hieman lisää:) Jiool on yksi omia suosikki simejä juuri ulkonäön takia tykkään kun siinä on aasialaisia piirteitä^^

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti^^ Monte Vista on mun mielestä yks ihanimpia kaupunkeja kuvata tosi tunnelmallinen ja yksinkertasesti kaunis ja monipuolinen.

      Poista