keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Uusi tarina, uusi henkilö, uusi idea ja aika esitellä se

Vihdoin on peli takaisin toiminnassa ja olen ehtinyt kehittelemään täysin uuden tarinan. Tällä kerralla ainakin näin aluksi tulen kuitenkin kirjoittamaan vain yhdestä henkilöstä, koska vanha menetelmä 3 parista tuntui välillä hyvinkin sekavalta ja raskaalta. En kuitenkaan aloita LC:tä vaan haluan kirjoittaa tarina maisesti ja pelata vapaasti noudattamatta minkäänlaisia sääntöjä. Eli katsotaan mitä saan aikaseksi tämän kerran ja toivotaan, että pääsen itse tarinassa paljon pidemmälle. Itse ainakin olen aika tykästynyt uuteen aloitus simiini, mutta mitäs mieltä muut oikein ovat?

Neri Yuil ~ 18 vuotta

Nerin elämä lähtee käyntiin yliopiston myötä ja sen tuomista monipuolisista ohjelmista. On bileitä, murheita, kokeita ja ihastumisia. Nerin ulkonäkö hämää monia yliopistolla jo heti aluksi. Kuka haluaisi tutustua ujoon nörttiin joka ajaisi oman egon myös hyvin alhaiseksi hylkiöksi. Neri ehkä näyttää ujolta ja sitä saattaa syvällä sisimmissään ollakkin, mutta yliopistolle tultua hän päätti sen tulevan olemaan parhainta aikaa elämässään. Neiti haluaa bilettää, löytää kumppanin monien treffi kokeilujen jälkeen ja valmistua parhaimmilla arvosanoilla. Rakkaus ja tietenkin myös opiskelun aihe on tiede/lääketiede ja unelmana kyborgin kehittäjä. Tulevaisuudessa Neri tietää olevansa töissä tiedealalla ja toiveena olisi pari viipertävää muksua. Täydellisen tulevaisuuden tavoittelua ennen on kuitenkin paljon matkaa ja yliopisto elämä osaa yllättää? Nimittäin vaikeimmaksi osottautui välitön ihastuminen joka tykyttää sydäntä jatkuvasti kun katse kohtaa?

4 kommenttia:

  1. Hieno uusi banneri ja ihana sim! :) Keep going ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Yritän päästä kokoajan takaisin vauhtiin, mutta alku on valitettavasti itelle aina takkuileva.

      Poista
  2. Neri on kaunis ja hyvältä vaikuttaa. Jään siis seurailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että kiinnostaa, toivottavasti saan tarinani tästä vauhtiin parin osan jälkeen paremmin:)

      Poista