Osa 27. Peach Hills

Sitten viime kerrasta Catalina oli kerennyt kasvaa jo lapsesta teiniksi. Tässä vaiheessa huomasin, että osa kuvista on kadonnut johonkin? Ei mitään tietoa mihin joten joudutaan hieman pomppaamaan, mutta toivotaan, että tää pysyy kasassa. Täytyy sanoo, että musta Catalinasta kasvo todella kaunis, enkä malta odottaa miltä näyttää aikuisena! Mutta kuitenkin itse tarinaan hops...

" Catalina, mulla ois vähän yllättävää asiaa", aloitti Eleina jännittyneenä.
" Mitä nyt äiti, onko jokin hätänä, sä näytät vähän hermostuneelta", kysyi Catalina ihmeissään.
" Siis tai kun ollaan vähän Leroyn kanssa mietitty, että tällä hetkellä maiseman vaihdos vois olla paras vaihtoehto kaiken tän jälkeen", kakaisi Eleina ulos.

" Mä vaan haluaisin vähän kuulla mitä mieltä sää oisit muru asiasta", jatkoi Eleina.
" Siis sä haluat muuttaa, mutta minne?", kysyi Catalina yllättyneenä uutisesta.
" Leroy sano, että sillä ois tiedossa upee maalaistalo jossain pienessä kaupungissa nimeltä Peach Hills", kertoi Eleina.

" Enpä oo ennen kuullu sellasesta kaupungista kun Peach Hills, mutta kuulostaa aika mielenkiintoselta", hymähti Catalina.
" En minäkään, mutta Leroy vanno, että se on kaunis ja rauhallinen paikka johon me varmasti kotiuduttas kuulemma hyvin", lisäsi Eleina.

" No, mitä me sit odotellaan yhä", naurahti Catalina.
" Ei mua ainakaan täälä Appaloosa Plainssissa pidättele mikään enkä usko, että Connoria myöskään", jatkoi Catalina.

" Ootko ihan varma, ettei tääl oo mitään kavereita tai sellasta mikä jäis harmittaan?", kysyi Eleina vielä kertaalleen.
" Äiti, kavereita tulee ja menee, eikä mulla oo täälä ketään tärkeitä", vastasi Catalina hieman vaimeasti.

" Sitä paitsi mä luulen, että yläkoulun aloitus uudessa paikassa vois tehä mulle ihan hyvää", naurahti Catalina.
" Niin no pääsisit ainakin alottaan ihan uudelta pöydältä tosiaan koko yläkoulun", tuumasi Eleina.
" Joten mää sanoisin, että sä tuut äiti katuman päälle jos me ei käytettäs tilaisuutta hyväks vaihtaa maisemaa", lisäsi Catalina vielä.
" Oot varmaan kyllä ihan oikeessa muru", hymyili Eleina tyttärelleen.

" Mä oon varma, että me tullaan kyllä viihtymään kyseisessä kaupungissa aivan mainiosti", totesi Catalina vielä.

------------------------------------ Vielä samana iltana  -------------------------------

Kotiinsa matkalla ollut Catalina ei osannut sillä hetkellä aavistaa mitä tulisi tapahtumaan muutaman minuutin päästä. Olihan hän tutkinut tälläisiä tapauksia, mutta se että se sattuu omalle kohdalle ei olllut tullut mieleenkään.

Askel askeleelta hän tietämättään lähestyi odottavaa ihmettä.

Kunnes se saavutti Catalinan tämän tietämättään...

Muutaman metrin päässä alkoi taivaalle kertymään erikoinen kasa outoja välkkyviä valoja.

" Voi helkutti", kirosi Catalina mielessään.
" Mä oon niin pulassa", toisti neiti mielessään.
" Entä jos mä en ees selviä tästä", ehti myös kivuta ajatukseksi.

Catalina oli kidnapattu melkein omasta pihasta lentävänlautasen ja alien voimien puolesta...

------------------------------- Muutaman minuutin päästä ----------------------------

Appaloosa Plainssin kaupunki oli jo aivan rauhoittunut. Päivä ei ollut mikään kaunis ja ulkona satoi kaatamalla vettä. Jokapaikassa oli aivan hiirenhiljaista kunnes...

Se jokin palautti Catalinan takaisin maanpinnalle hämmentyneenä, mutta täysin kunnossa. Catalinalla itsellään ei ollut mitään tarkempaa muistikuvaa mitä oli tapahtunut, mutta aivan kaikkea ei kuitenkaan ollu pyyhitty pois. Hän tiesi, mitä oli juuri hetki sitten kohdannut.

" Äiti, mä oon toosi pahoillani, että tuun näin myöhässä kotiin, mutta sä et ikinä usko mitä mulle tapahtu", selitti Catalina taukoamatta.
" Sä oot varmaan tosi huolissas ku mä vaan katoon tyyliin moneks tunniks kenenkään tietämättä", aloitti Catalina.

" Mä oon nyt kyllä vähän hämilläni", puisteli Eleina päätään.
" Ethän sä oo ollu tyttökulta poissa ku pari minuuttia kotoa", jatkoi Eleina.

" Ei ei ei kun mä olin tulossa takas sieltä lenkiltä ni sit...", aloitti Catalina.
" Täh, miten niin mä oon ollu poissa pari minuuttia?", kysyi Catalina ihmeissään.
" Mä olin siellä lenkillä ainakin tunnin ja sit vielä toi tapaus", tyyntyivät Catalinan sanat ihmeissään.

" Sä lähdit tosta ovesta ihan muutama minuutti sitten, mitä tää nyt oikeen on Catalina", kysyi Eleina ihmeissään.
" Ootko sä kopsauttanut pääs vai mitä pilaa tää on", ihmetteli Eleina.

" Ei tää oo mitään pilaa!", huudahti Catalina.
" Mä oon ollu poissa vaikka kuinka monta tuntia", jatkoi Catalina.
" Kun mä olin tulossa sieltä lenkiltä ni tossa kulmalla siihen ilmaan alko ilmestyyn jotain kimalletta ja sit mä näin semmosen lentävänlautasen ja se alieni kidnappas mut mukaansa ja", selitti Catalina tapahtunutta.
" Ai, että lentävälautanen, jaaha hyvä pila muru", huokaisi Eleina.

" Kai sä muru ymmärrät, että ne kuuluu sinne satumaailmaan", jatkoi Eleina.
" Tarinoita on monenlaisia näistä alieneista, mutta kukaan tai mikään tiede ei niitä oo vielä todistanut", jatkoi Eleina.

" Mutta, äiti oikeesti mä puhun ihan täysin totta", intti Catalina.
" Joo niin varmaan, mä lähen nyt kyllä nukkumaan ja suosittelen sitä sullekkin", naurahti Eleina.

------------------------------ Hetken päästä ------------------------------

Catalina tiesi sillä hetkellä mikä tulisi olemaan hänen elämäntavoite. Hän tulisi kohoamaan tieteen huipulle ja todistamaan kaikille tieteen avulla, että maailmassa oli paljon muutakin kuin vain simejä.


----------------------------- Muutaman kuukauden päästä -----------------------------

Yuilien muutto uuteen kotiin ja uuteen kaupunkiin Peach Hillsiin oli vihdoin koittanut.

Oli vielä aikainen aamu, aurinko vasta nousemassa taivaanrantaa pitkin valaisemaan tulevaa päivää.

Yuilien talossa porukka kuitenkin näytti olevan jo aikasesta liikkeellä ja valmiina uuteen päivään.

Catalinalle se tiesi joka aamuiseksi jo perinteeksi muodostunutta jumppatuokiota ennen koulun alkua.

" Sä näytät vähän apealta tänään", aloitti Leroy piristäen.
" Onks kaikki ihan hyvin?", kysyi Leroy äänestä hieman huolestuneisuus paistaen.

" Juu on kai", huokaisi Eleina.
" Tai siis ei ihan täysin, mutta miten sen nyt sitten ottaa", jatkoi Eleina vielä perään.

" Noh mikä nyt oikeen on?", kysyi Leroy uudelleen ihmeissään.

" Oon jo jonkin aikaa epäilly tai siis tänää nyt sain varmistuksen, mutta kuitenkin", aloitti Eleina änkyttäen.
" Mihin, ooksä kipeenä vai mikä on?", jankutti Leroy edelleen.

" Ei Leroy, ei oo kyse mistään sellasesta asiasta", naurahti Eleina.
" Mä oon Leroy raskaana...", huokaisi Eleina.

" Sehän on hienoo vaikka eihän me kyllä oikeestaan mistään lapsista olla puhuttukkaan", hihkaisi Leroy.
" Sitä mäki tässä vähän mietin, mutta kun mietin asiaa ni mä päädyin, että haluun pitää sen", jatkoi Eleina perään.
" Mä tuen sun päätöstäs muru ihan täysin, mitä sä haluut ni mä kyllä oon sun tukenas", leperteli Leroy.

" Ajatella, että musta tulee vielä kuitenkin isä", päivitteli Leroy.
" En oikeestaan oo ikinä ajatellu, että mulla vois olla oma lapsi", naureskeli Leroy.

" Jaa a en mäkään pahemmin ajatellu, että pyöräyttäisin vielä kolmannen mukulan", naureskeli Eleina.

--------------------------------- Myöhemmin Toisaalla -----------------------------

Myös Connorille kaupungin vaihdos oli tullut oikeaan saumaan. Vanhat kaverit jäivät unholaan ja edessä odotti uusi elämä nuorena-aikuisena.

Tuo muutama kuukausi uudessa kaupungissa Peach Hillsissä oli kuitenkin tuntunut lähtevän käyntiin jo erityisen hyvin ja uusia tuttavuuksiakin oli löytynyt.

" Moi Connor", kuului hempeä naisääni.
" Mitäs Emily?", huikkasi Connor iloisesti.
" Mitäs tässä, mut tuu sisään sieltä ulkoo ja tollasessa vaatetuksessa", naurahti Emily.

" Mä melkein unohdinki, että meidän piti tänää nähdä", sai Emily sanottua hieman nolona.
" Sä kuitenkin varmaan Connor ymmärrät, että mulla on ollu aika kiire niiden eri projektien kanssa töissä mitä pomo lätkäs lisää mun pöydälle", selitti Emily vaimeasti.

" Kyl mä ymmärrän ihan täysin mitä tarkotat", aloitti Connor.
" Mulle taas kaikki on vielä niin uutta töissä, että en tiä mite päin oisin", jatkoi Connor.

" Senkin huvittava, jos et tiiä mitä teet ni hihkase sermin takaa ni enköhän mä syöksy apuun", naurahti Emily.
" No en mä ny kehtaa aina kiljua apuakaan!", jatkoi Connor.
" Kärsiikö ego vai?", naureskeli Emily.

" En myönnä mitään", tuhahti Connor virnuillen.

" Mutta mites sit se meidän tän päivänen lounas ny?", kysyi Connor nopeasti.
" Nii ja jos se ei ny tänää käy ni eiköhän me toinenki päivä keksitä", jatkoi Connor.

" Jos mitenkään mahollista loppuviikosta kun mun pitäs saada valmiiksi kaksi projektia ennen loppuviikkoa, mutta sen jälkeen on ylimäärästä aikaa", selitti Emily.

" Mut mä oon oikeesti Connor tosi pahoillani, että mä vähän niikö möhlin tänki jutun", sanoi Emily vaimeasti.
" En ymmärrä miks mä oon tällänen puupää", jatkoi Emily vielä perään.

" Ei se haittaa mitään kuule sellasta sattuu ja varsinki nyt kun töissäkin on stressiä", totesi Connor.
" Mun mielestä myöskään sä et oo mikään tyhmä Emily kuule", lisäsi Connor vielä.
" Enkä mä ois muuten kiinnittäny huomiotani suhun jos et olis oma höpsö ittes", heitti Connor hieman flirttiä peliin.
" Nii nii varmaan", naurahti Emily.
" Mut mä soittelen siitä loppuviikosta sit vielä", huikkasi Connor lähtiessään.

" On se kyllä hieman höpsö", totesi Connor mielessään.
" Silti se on valloittava persoona ja ainut kunnollinen kaveri uudessa kaupungissa", mietti Connor mielessään.
" Noh loppuviikkoon ja täytyy katsoa mitä siitä tulee", hymähti Connor.

------------------------------------ Sillä Välin Toisaalla ------------------------------------

" Ai hei Mikael", vastasi Catalina kännykkäänsä.
" Sä oot tulossa täälä päin käymään vai, juuh tietenkin se käy", myötäili Catalina.

" Oon mä kotona ni voit tulla vaikka heti", naurahti Catalina.
" Meinaat, että me mentäs puistoon vai juuh mikä ettei", vastasi Catalina.
" Nähään kohta heippa", lopetti Catalina iloisesti puhelun.

-------------------------------------- Hetken Päästä ----------------------------------------

Ei mennyt kauaakaan kun Mikael saapui Yuilien talolle.

" Pakko myöntää Mikael en ollu varma osaisikko ees tänne ku et enne oo käyny meillä", naureskeli Catalina.
" En mä ny niin osaamaton oo", naurahti Mikael ujosti.
" Ei sitä ikinä tiedä kun mä kuitenkin asun ihan kaupungin reunassa", jatkoi Catalina.
" Ehkä joo, mutta asut kuitenkin suurimmalla omakotitalo alueella", näsäviisasteli Mikael.

" Joo ja naapurissa tossa muutaman kymmenen metrin päässä asuu se meijän luokan prinsessa", kuiskasi Catalina.
" Ai tarkotatko sitä", kysyi Mikael.
" Juu just se tosi suosittu", jatkoi Catalina.

" Eipä tarvi mun välittää ainaka sellasista ku oon luokan hylkiö", naurahti Mikael vaisusti.
" Mä oon niille varsinki ja kaikille muillekkin ihan ilmaa", lisäsi Mikael.
" Mä en oikeestaan Catalina ymmärrä miks sä haluut viettää aikaa tälläsen hyypiön kanssa?", ihmetteli Mikael mielessään.

" Ihana päästä vähän haukkaan raitista ilmaa vai mitä Mikael", hihkui Catalina innoissaan.
" Joo onhan toi ihan ok vaikka sataakin vähän vettä", totesi Mikael.

" Nyt sit loppu tollanen mököttäminen heti!", tuhahti Catalina.
" Ulkona on kaunis iltapäivä, mutta sulta ei oo koko päivänä pahemmin herunu hymyn hymyä", jatkoi Catalina.

" Kai sä Mikael tiedät, että sä voit luottaa muhun ja kertoo mulle ihan mitä sä haluat", aloitti Catalina.
" Vaikka me ei olla tunnettu kun lyhyt aika ni sä oot mulle mun ainut kunnollinen ystävä täälä", jatkoi Catalina.

" Sehän se tässä onkin Catalina", sanoi Mikael varovasti.

" Miten niin sehän se tässä onkin?", kysyi Catalina ihmeissään.
" Oonko mä tehny tai sanonu jotain väärin vai mikä nyt Mikael on?", kysyi Catalina uudestaan ihmeissään.

" Et sä oo tehny mitään väärin", huokaisi Mikael.
" Mutta kun mä en tai siis", aloitti Mikael todella vaimeasti.
" Mä vaan en Catalina ymmärrä miksi sä haluat viettää aikaa tämmösen hyypiön kanssa, kun voisit hengata luokan suosituimpienkin seurassa?", kakaisi Mikael ulos.

" Miks mä haluaisin viettää aikaa niiden kanssa?", kysyi Catalina ihmeissään.
" Sussa ei oo mitään vikaa Mikael, ne on tyhmiä jotka ei arvosta sua", jatkoi Catalina.

" Sä oot kaunis, fiksu ja just sellanen kun kaikki suositut on", jatkoi Mikael.
" Sulta menee täysin maine jos ne näkee sut mun seurassa", huokaisi Mikael.

" Älä sä siitä huolehdi, mulle on ihan sama mitä mieltä muut on musta", aloitti Catalina.
" Mä vietän aikaa juuri sellasten kanssa kenen haluan ja ihan sama mitä siitä ajatellaan", jatkoi Catalina.

" Jos sä välttämättä haluat Mikael kuulla yhden syyn miks vietän sunkaa aikaa niin, koska sä oot samanlainen kun mä fiksu ja upee sim", naurahti Catalina.

" Mulla ei ollu ketään kavereita kun asuin vielä Appaloosa Plainssissa", aloitti Catalina.
" Sen takia jotenkin heti ekana päivänä koulussa tunsin sympatiaa sua kohtaan ja kiinnitit mun huomion", jatkoi Catalina hymyillen kauniisti.

" Ei sun munkaa tarvi viettää aikaa sen takia, että mulla ei oo kavereita", sanoi Mikael tuijottaen maata.

" Mä oon pärjänny aikasemminki vaikka mulla ei oo ollu tukipilaria tai mitään ees auttamassa kiusaamis tilanteissa", huokaisi Mikael vaikeasti.
" Kuten aikasemmin sanoin mä en haluu millään tavalla pilata sun uutta elämää täälä Peach Hillsissä", jatkoi Mikael.
" Sulla on mahdollisuudet vaikka mihin ja vaikka kuinka korkeelle", lisäsi Mikael vielä.

" Ehkä on ehkä ei, mutta sä oot mulle todella tärkee ystävä tällä hetkellä Mikael ja mä arvostan sua enemmän kun ketään muuta meidän luokalla", naurahti Catalina.
" Mulle on ihan sama ootko suosittu vai et vai mitä ikinä ootkaan sä oot fiksu ja hyvä sydäminen", jatkoi Catalina.
" Mä arvostan sun kanssa vietettyä aikaa ja meidän keskusteluja, mutta nyt mun täytyy mennä", huikkasi Catalina.
" Tää ystävyys on mulle tärkee muista se", hymähti Catalina vielä iloisesti.

" Nähää koulussa Mikael", huikkasi Catalina lopuksi.
" Joo nähään", sai Mikael sanottua.
" Sä et Catalina ymmärräkkään kuinka paljon mä arvostan tätä ystävyyttä", mietti Mikael mielessään.
" Ehkä vähän enemmänkin", huokaisi Mikael.

-------------------------------- Myöhemmin Illalla ----------------------------------------

" Mä oon vähän Eleina miettiny, että nyt kun meille on vauvakin tulossa ni mitäs jos mentäs ihan naimisiin asti ennen lapsen syntymää?", kysyi Leroy uteliaana.

" Mut tuleeks tääkin vähän liian nopeesti?", kysyi Eleina hieman hämmästyneenä.
" Ehkä vähän, mutta mitä me odotellaan?", kysyi Leroy virnuillen.

" Sullahan on se sun äitis sormus ja mitä me tosiaan odotellaan?", kysyi Leroy uudestaan virnuillen.
" No toisaalta kai sä oot ihan oikeessa, mitä me odotellaan", naurahti Eleina.
" Oishan se ihan kiva, että lapsi syntyis avioliitossa", hymähti Eleina.

" Eleina Yuil mä rakastan sua kaikesta sydämestäni ja tällä sormuksella haluun osoittaa rakkauteni ja iänkaikkisen tukeni sua kohtaan", aloitti Leroy.

" Sussa on kaikki mitä oon ettinytkin mun vaimostani ja vähän enemmänkin", naurahti Leroy.

" Mun tuntemuksiani ei pysty sanoin kuvailemaan, sä Leroy tupsahdit mun elämääni kuin salama tyhjyydestä, mutta sillä hetkellä kun mä tapasin sut ekan kerran olin syvällä sisimmässäni jo aivan myyty", aloitti Eleina.
" Tää rakkaus ei syttynyt kuitenkaan helposti vaan se tarvitsi hieman polttoainetta sekaan", naurahti Eleina.
" Tällä hetkellä mä kuitenkin en vois elää ilman sua Leroy ja mä luulen, että tää on aina ollu mun tarkoitukseni löytää sut kun ihmeen kautta", jatkoi Eleina.

" Mä Rakastan sua Leroy", sai Eleina sanottua.
" Sä oot ollu yks iso mysteeri ja kaikki mitä mä halusin on sussa, mä oikeesti rakastan sua Leroy", nyyhkytti Eleina.

" Mutta Leroy yhtä asiaa mä en oo ikinä tainnu kuulla sulta tai mistään mikä nyt avioliitossa on vähän huvittavaa", naurahti Eleina.
" Sähän tiedät, että perijänä mun on pakko kantaa Yuilien sukunimeä, mutta...", aloitti Eleina.
" Sä et oo tainnu Leroy ikinä kertoo sun sukunimees?", jäivät Eleinan sanat leijailemaan vaimeasti ilmaan.


Heips taas kaikille:) Kesti hieman luvattua pidempään, mutta syytän tästä ajanpuutetta... Mulla myös on hieman ollu kriisi Yuilien kanssa kun aloin epäilemään, että tää tarina alkaa kohta oleen suoraan sanottuna päälle kustu... Mun tarkotukseni ei aluksi ollut kehittää mitään pahempia juonia tai lavastuksia ja tämmöstä vaan vähän niikö pelata ja kirjoittaa perheestä eteenpäin, mutta milloin mää siitä sit tein tämmösen ni en oikeestaan tiedä. Se lähti vaan muovautuun ja toivomuksissa oli, että tapahtuispa jotain ja pyydettiin juonta ni siinä si aloin kehittään ja nyt musta alkaa tuntua, että en nautu tästä niin paljoo kun stressaan kokoajan, että kelpaakohan tää tai onkohan tää taas tylsä. Stressaan kans kokoajan, että mitä keksin seuraavaks ja en voi pelata näin ku tää on taas sitä samaa ja ääh. Eli nyt on pieni kriisi mut mut katotaan mitä teen...
Tarinaan liittyen sen verran, että pahoittelen kun Connorin osuus vähän pomppii ja on äkkipikanen, mutta tyyppi on bugittanu niin paljon pelissä, että sillä ei kunnolla pysty pelaan, eli yritän pitää sen mukana vielä hetken, mutta sit mun on pakko päästää se omilleen ku ei sillä saa mitään aikaseksi. Eli Connor ei valitettavasti ole perijä jos joku sitä toivoi:O
Mutta ensi kertaan toivottavasti osa maittaa tai maittoi:)