Osa 28. Salattuja tunteita

Eleinasta vihdoin tuntui, että kaikki oli juuri niinkuin hän oli aina halunnut. Hänellä oli ihana aviomies, rakkaat lapset ja nuorimmainen syntyisi hetkellä millä  hyvänsä. Pienessä ajassa oli tapahtunut paljon, muutto uuteen kaupunkiin ja uusi ihana omakotitalo johon Yuilien perhe mahtui hyvin asumaan.

Hänellä oli kerrankin monen vuoden jälkeen asiat hyvin ja lapsienkin elämä näytti pyyhkivän muutosta ja kaiken draaman jälkeen paremmin kuin ikinä. Peach Hill oli tehnyt tehtävänsä se oli vihdoin piristänyt ja rauhoittanut Yuilien perheen arjen.

" Onks sulla Eleina kaikki kunnossa, mä olin huolissani kun olit vaan kadonnut kotoa", aloitti Leroy.
" Joo, ei tässä mitään kaipasin vaan vähän raitista ilmaa", huokaisi Eleina.
" Oisit voinu ilmottaa mulle et meet kävelylle sä kuitenkin oot hei ihan viimesilläs raskaana", naurahti Leroy vaimeasti.

" Mä tiiän, mutta mä tosiaan vaan kaipasin raitista ilmaa", huokaisi Eleina uudestaan.
" Muutenkin kävely auttaa siihen, että synnytys alkaa mahdollisesti nopeammin", jatkoi Eleina.

Ennen kuin kukaan ehti sanoa juuta tai jaata Eleinan synnytys oli jo alkamaisillaan.

--------------------------------- Myöhemmin samana päivänä -----------------------------------

Eleinan käsivarsilla lepäsi suloinen pieni poikavauva nimeltään Coopa Yuil.

" Äidin pikku Coopa sua onkin jo odoteltu tähän maailmaan", saneli Eleina hieman liikuttuneena.
" Susta kasvaa vielä samanlainen mallikansalainen ja nero kuten sisaruksesi Connor ja Catalina on", jatkoi Eleina.
" Äitinä mä oon niin onnellinen ja ylpee teidän kaikkien puolesta, jopa sun jo Coopa", naurahti Eleina.

" Mutta nyt pikku Coopa menee untenmaille", hyräili Eleina.
" Kauniita unia kulta", kuiskasi Eleina hellästi.

" Susta kasvaa vielä komea kunnon mies Coopa", hymyili Eleina taputellen poikansa vatsaa.

----------------------- Sillä välin muualla -----------------------------------

Connorilla oli sovittuna uusi tapaaminen kaupungilla Emilyn kanssa. Kaksikko oli tapaillut toisiaan jo jonkin aikaa hieman salassa vaikka ainakin tähän asti tapaamiset ovat olleet ihan vain kaveripohjalla.

" Hei Connor", kuului Emilyn suloinen ääni.
" Ai moi, sä tulitkin jo näin nopsaan", aloitti Connor.

" No enkai mä ny sua täälä sateessa ajatellu kovin kauaa seisotuttaa", naurahti Emily.
" Niin no olisinkai mä ny älynny mennä tonne katoksen alle", naurahti Connor.

" Toivottavasti oot kuitenkin valmistautunut hyvin, koska me otetaan kunnon tiukka matsi keilausta", aloitti Connor.
" Keilausta, se kuulostaa kyllä ihan mahtavalta", hymyili Emily.

" Mut tästä tulee kyllä aika helppo matsi sulle Connor, mä en oo nimittäin ikinä ennen kokeillu keilausta", huokaisi Emily hieman nolona.

" Älä siitä huolehdi, mä kyllä oon reilu ja opetan sua", sanoi Connor lempeästi halaten Emilyä.
" Susta tulee mun opetuksessa kuule vielä mestari", jatkoi Connor.
" Niinkö luulet?", kysyi Emily.
" Aivan varmasti ja mä tiedän, että sä opit nopeesti ei se oo yhtään vaikeeta", vastasi Connor lohduttaen.

" Eikä meidän tarvi mitään kilpailua, ainakaan vielä ottaa", jatkoi Connor.
" Mä vaan haluun, että sulle tulee hauska reissu", lisäsi Connor vielä perään.

" Eiköhän, mä oon jo nyt ilonen, että pyysit mua ulos", sanoi Emily hieman punastellen.
" Tottakai mä pyysin sä oot Emily tosi hauskaa seuraa ja sunkaa on kiva viettää aikaa", vastasi Connor hieman virnuillen.
" Mennään ny kuitenkin itse keilaamaan ja pois täältä sateesta", huikkasi Connor.

" Sä valitset Emily ensin sopivan kokoisen pallon ja nyt mä näytän vähän mallia miten kuuluu hoitaa tää homma", aloitti Connor opastuksen itsevarmana.

" Sit lähtee voimalla, mutta ei liian kovaa kuitenkaan ja koitat osua mahdollisimman keskelle keiloihin", jatkoi Connor.
" Okei eli mahdollisimman keskelle pitää osua?", kysyi Emily mietteliäänä.
" Tottakai sillon sulla on parhaimmat mahdollisuudet osua ja todennäköisesti muut keilat kaataa toisiaan", selitti Connor.

" Täyskaato!", huudahti Connor.
" Mitäs siihen sanot, mähän sanoin, että oon mestari ja hyvä opettaja", naurahti Connor.

" Jihaa tää oli kyllä mahtava aloitus", jatkoi Connor juhlimistaan.
" Se oli aika komee kaato kyllä", hymähti Emily taaenpana.
" Josko kuitenkin antaisit muidenkin yrittää?", kysyi Emily hieman jännittäen.
" En kyllä takaa mitä tästä tulee, mutta anna munkin yrittää", jatkoi Emily.

" Eli mä laitan nää kolme sormee näin ja sit mä vaan heitän sen tonne radalle?", ihmetteli Emily ääneen.
" Juu juurikin niin, mutta älä tavallaan heitä vaan silleen työnnät sen kuulan sinne radalle", neuvoi Connor.

" Kyllä mä luulen, että tajusin tän jujun tässä", naurahti Emily.
" Nyt kuitenkin Connor annat mulle silti täyden keskittymisrauhan", tivahti Emily.
" Mä meinaan haluun onnistua tässä suorituksessa", jatkoi Emily.

" Asia selvä mä vaikka käännyn selin sen ajaks ku heität ja katon vasta lopputuloksen", naurahti Connor.
" Jaa nyt lähtee toivota onnee!", kiljahti Emily.

" Oivoi voi Connor se ei menny ihan suoraan!", kiljui Emily.
" Mut kato nopsaa, tulee aika hyvä suoritus silti", huuteli Emily.

" Jihaa mä osasin", juhlisti Emily.
" Sä oot Connor ihan paras opettaan", jatkoi Emily hymyillen.
" Tiedetään Emily", hymähti Connor iloisesti.

" Mä oon oikeesti Connor tosi kiitollinen, että halusit piristää mun päivää", aloitti Emily.
" Mulla on ollu niin paljon työkiireitä, että arki on ollu kyllä tosi tylsää", jatkoi Emily.
" Enkä vois tarpeeks kiittää, että halusit opettaa mut keilaan hei!", lisäsi Emily vielä.

" No hei mitä ny pienestä", vähätteli Connor.
" Mulla on kans ollu tosi kiireistä nyt jonkin aikaa niin oli kiva päästä päästään vähän höyryjä", jatkoi Connor.
" Sitä paitsi musta sunkaa Emily on kiva viettää aikaa", lisäsi Connor hiéman flirttaillen.

" Sä oot kans Connor ihan loisto seuraa, eikä mun ole ikinä tarvinnut katua sunkaa viettämääni aikaa", jatkoi Emily kiitellen.
" Sä voit aina pyytää mua ulos kun vaan haluut", naurahti Emily.

" Tuu hei Emily pelaan viel ilmakiekkoo", huhuili Connor.
" En mää taida enää ehtiä, mun pitäs varmaan lähtee jo", sanoi Emily vaimeasti.
" Etkai sä ny vielä lähde?", sanoi Connor hieman harmissaan.

" Mut jos sun nyt ihan pakko on lähtee niin ei sille voi mitään", surkutteli Connor halatakseen vielä hyvästeiksi.
" Kyl mun täytyy oikeesti valitettavasti mennä", sanoi Emily.
" Mun täytyy viel viimestellä se yks artikkeli huomiseen mennessä", jatkoi Emily.

" Ei sille sit voi mitään", jatkoi Connor perään.
" Eiköhän me kuitenkin nähä taas töissä ja otetaan joku päivä uusiks kunnolla esim keilausmatsi", lisäsi Connor virnistäen.
" Kiinni veti!", naurahti Emily.
" Mut kiitti sulle oikeesti Connor tästä päivästä mulla oli tosi kivaa", huikkasi Emily vielä poistuessaan.

" Niin oli mullakin Emily", huokaisi Connor jo Emilyn poistuttua paikalta.

------------------------- Sillä välin muualla ---------------------------------

" Mitäs isin pikkupoika", leperteli Leroy.
" Tui tui millanen palloposki sitä ollaankaan", jatkoi Leroy.

" Mä tuun Coopa vahtimaan sua kun aarretta, enkä anna sulle ikinä tapahtua mitään tai sekaantua mihinkään ylimääräiseen", kuiskasi Leroy syleillen esikoistaan.

" Otappa Coopa nyt kuitenkin vähän ruokaa, että susta kasvaa vielä jonain päivänä iso poika", saneli Leroy.
" Sustahan voi tulla vielä vaikka urheilija tai jopa lääkäri Coopa", höpötti Leroy.

" Kuinka siistii oliskaan jos isin pojasta tulis maailmankuulu kirurgi tai lääkäri", jatkoi Leroy innoissaan.
" Vielä kuitenkin on vuosia, että oot tollanen palloposki", naurahti Leroy.

" Coopa menee nyt kuitenkin katselemaan nukkumattia eikä tiedä tän maailman menoista yhtään mitään", höpötteli Leroy pojalleen.

------------------------------------ Seuraavana aamuna -----------------------------------

" Kuka se nyt lauantaina häiriköi näin aikasin, kellohan on vasta pikkasen enne 11", tuhahti Catalina katsoen puhelintaan.

" Ai moi Mikael", vastasi Catalina hieman ihmeissään.
" Onks sulla kaikki päässä ihan paikoillaan nyt on lauantai vielä aika aikasellaan?", naurahti Catalina.

" Meinaat, että me mentäs vai jo kello 12 sinne riehaan?", kysyi Catalina.
" Siis kyllä mulle kelpaa, ei mulla pitäs olla aikastamista vastaan mitään", jatkoi Catalina.

 " Ei sun tarvi mitään pahoitella Mikael kuule", naurahti Catalina.
" Sattuuhan sitä kaikille, että tulee menoja vastaan ja muutenkaan, ethän sä ees perunu meidä tapaamista", jatkoi Catalina.
" Mut Mikael nähään sit 12 mun täytyy nyt vähän valmistautua, että kerkeen", sanoi Catalina vielä lopuksi.

---------------------------- Hieman myöhemmin muualla -----------------------------

" Mikael moi ja sori mä oon hieman myöhässä!", huusi Catalina saapuessaan läheiseen puistoon.
" Mä en tiiä mihin hukkasin oikeen ajantajun, mutta koitin tulla tosi nopeesti", jatkoi Catalina hengästyneenä.

" Turhaan sää pahoittelet, munhan tässä pitäs olla pahoillani kun tälleen möhlään kellonajoissa", sopersi Mikael.
" Mä oon Catalina oikeesti tosi pahoillani kai sä annat mulle anteeksi?", jatkoi Mikael selittämistä.

" Mikael sä oot ihan tyhmä!", naurahti Catalina.
" Enhän mä missään vaiheessa oo ollu sulle ees vihanen", jatkoi Catalina hymyillen.

" No mää aattelin, että sä et enää ees haluu nähä tällästä surkimusta", aloitti Mikael.
" Musta muutenki tuntuu, että tai siis ehkä mä oon Catalina sulle väärää seuraa", jatkoi Mikael hieman ääni soperrellen.

" Tai siis älä käsitä väärin mä tykkään susta Catalina tosi paljon, tai siis en tykkää tai ääh tarkotan siis et oot mulle tosi tärkee ystävä ja oikeestaan ainukki, mutta kun...", selitti Mikael nolona.

" Hei rauhotu nyt vähän ja hengitä syvään kerran", naurahti Catalina.
" Mä valitsen ihan ite kenen kanssa kaveeraan ja sä oot Mikael ihan mahtava", jatkoi Catalina.
" Nyt sä muutenki lopetat ton itses mollaamisen ja avaat silmät mä en meinaa oo menossa mihinkään", hymyili Catalina.

" Anteeks, anteeks en mää tarkottanu olla tällänen luuseri", myhähti Mikael vielä.
" Usko jo Mikael sä et oo mikään luuseri, miks sä et nää itteäs kunnolla?", huokaisi Catalina.
" Noku tai tää on vaikeeta kukaan ei ennen oo halunnu viettää munkaa samanlailla aikaa kun sä Catalina", huokaisi Mikael.

" Noni eli hymyä huulille", sanoi Catalina leveästi hymyillen.
" Nyt mennään ja pidetään hauskaa, etkä sä enää pohdi lainkaan tollasia tyhmyyksiä", naurahti Catalina.

" Kokeillaan hei Mikael ekana tätä hodarikisaa, mulla onkin vähän nälkä", huikkasi Catalina.
" Joo kokeillaan vaan mulla onkin oikeen sudennälkä", innostui Mikael.

" Sä et kyllä vaan Cata tiiä mihin oikeen ryhdyit nyt", tuhahti Mikael.
" Jaa en tiedä vai?", kysyi Catalina virnistäen.
" Sehän nähdään lyön halauksesta vetoa, että sä häviät!", ivaili Catalina.
" Kiinni veti!", naurahti Mikael.

" Omnom sä niin häviät tän Mikael", sai Catalina syömiseltään sanottua.
" En tasan häviä!", kakoi Mikael melkein oksentaen.

" Sen voit oppia musta, että mä en anna mitään sääli pisteitä!", naureskeli Catalina.
" Jos mä haluan jotain mä kans teen sen eteen töitä", jatkoi Catalina vitsaillen.

" Kuten taisin sanoa sulla ei Mikael oo mitään mahkuja mulle", juhlisti Catalina.
" Joo niin näköjään rautamaha", kakoi Mikael vieressä.
" Olkoot mikä maha, mutta sä hävisit ja oot mulle ison halin velkaa", hihitti Catalina.
" Joo joo tiedetään anna nyt kuitenkin hetki pyhä jysäys!", tuhisi Mikael.

" Myönnetään rehellisesti, että sä voitit ihan ylivoimaisesti", huokaisi Mikael.
" Mä kuitenkin kannan tappioni rehellisesti ja en voi kuin sanoa, että onneksi olkoon rautamaha Cata", vitsaili Mikael virnistäen.

" Onneksi olkoon vielä Catalina se oli rehellinen kilpailu", tokaisi Mikael vielä.
" Kiitti Mikael ja nyt se mun valtava halaus?", virnuili Catalina.
" No saamas pitää täältä tulee!", huudahti Mikael hieman ujostellen.

" Hah kiitti Mikael sä oot ihan paras", hihitti Catalina.
" No en kyllä oo!", tuhahti Mikael.
" No kyllä oot ja sä huomaat sen vielä joku päivä", kuiskasi Catalina.

" Mut kosto elää kun olit niin hapannaama aamusta", huudahti Catalina.
" tää on siitä sun itses mollaamisesta", jatkoi Catalina.

" Anna olla vika kerta kun teet niin", lisäsi Catalina vielä perään.

" No joo joo, mutta ei ois tarvinnu noin pitkälle mennä!", kiljahti Mikael.
" Otitpahan opiksesi", naureskeli Catalina.
" Otin jo vähemmästäkin!", tuhahti Mikael.
" No muistatpahan opetuksen", jatkoi Catalina.

" Mut mun täytyy valitettavasti mennä Cata", aloitti Mikael.
" Kiitti kuitenkin tästä mä luulen, että sä autoit mua aika paljon mun itseni kanssa Cata", jatkoi Mikael.
" No en mää tehny mitään", huokaisi Catalina.
" Sun pitää vaan Mikael oppia, että oot upee tollasena, etkä minään muuna", lisäsi Catalina.
" Sä et tiedäkkään kuinka paljon jotkut susta oikeesti välittää", sanoi Catalina nopeasti.
" Pyh ja pah ei musta kukaan välitä ja tän näkösellä ei oo toivookaan kestää.. tai ei mitään mun pitää mennä", huikkasi Mikael nopeasti poistuen paikalta.

------------------------------ Myöhemmin samana päivänä -------------------------------

" Hei Emily, mä vaan aattelin, että haluisitko lähtee kattoon millaset festivaalit tuola puistossa on", kysyi Connor pirteästi.

" Ai sä oot koko illan vapaana?", kysyi Connor.
" Aivan mahtava juttu, jos tavataan tossa tunnin päästä sielä puistossa?", kyseli Connor innoissaan.
" Juu hyvä nähään sielä heips", lopetti Connor puhelun virnistellen.

" Connor relaa vähän ei sun tarvi jännittää niin paljon", toisteli Connor päässään itselleen.
" Se on vaan Emily sun hyvä ystäväs", toisteli Connor.
" Joo ystävä, mutta kun se vois olla enemmänkin", huokaisi Connor myöntäen vihdoin itselleen lievän ihastumisen.
" Sä et voi kuitenkaan riskeerata mitään, ääh oo Connor mies", toisteli Connor edelleen itselleen matkalla tapaamaan Emilyä.

" Moi Connor sähän näytät pirteeltä tänään", aloitti Emily.
" Kerro mulle mistä toi sun virnistely oikeen johtuu?", kysyi Emily uteliaana.

" Ääh ei mitään tuumin vaan päässäni matkalla ihan tyhmiä juttuja", naureskeli Connor hieman nolostellen.
" Vai tyhmiä juttuja, ooksä taas miettiny jotain pervoo?", kysyi Emily virnuillen.
" No en mä ny mitään sellasta ihan yhtä työjuttua vaan!", tuhahti Connor.

" Relaa vähän Connor, et sä ny aina voi miettiä jotain työjuttuja", huokaisi Emily.
" Millon susta on tullu tollane vanhus", naurahti Emily.

" En mä oo mikään vanhus!", tuhahti Connor.
" Mulla vaan on ollu viime aikoina aika paljon mielessä", lisäsi Connor.

" No niin meillä kaikilla, mutta ei me muutkaan virnuilla tai näytetä hapanta naamaa muille", huokaisi Emily.
" Ei tarvi pyytää ihmisiä ulos jos niille ei halua edes kertoa todellista syytä miks pitää virnuilla ja olla tollanen ihmeellinen", tuohtui Emily hieman.
" Hei en mää ny Emily sitä tarkottanu", koitti Connor rauhoitella.

" Mä halusin ehottomasti viettää aikaa sunkaa", koitti Connor lepytellä.
" Mä lupaan, että en masenna sua enää mun murheilla, mutta mä en vaan voi kertoo sulle minkä takia taas käyttäydyn kun joku idiootti", jatkoi Connor.
" Sä kuitenkin näytät Emily tosi kauniilta tänään", leperteli Connor vielä lopuksi.

" No enkä näytä, näytän ihan samalta kun aina ennenki", punastui Emily hieman.
" Kuka se nyt synkistelee?", piikitteli Connor.
" No en ainakaan mää!", tuhahti Emily.
" Mä vähän tossa matkan aikana mietin, että jos mentäis syömään tänään kuitenkin?", kysyi Connor uteliaana.
" Juu vaikka, tässä on lähellä tosi kiva rantaravintola", totesi Emily hymyillen.

" Connor mua vähän vaivaa, että mikset sää muka voi kertoa mulle jotain?", kysyi Emily hieman ihmeissään.
" Mä luulin, että meidän välillä ei oo salaisuuksia", huokaisi Emily vielä perään.

" Ei Emily en mää tarkota mitään vakavaa, se on vaan sellanen ihan harmillinen juttu", aloitti Connor vaikeasti.
" Tai siis ei meidän välillä ookkaan mitään salaisuuksia tää oli vaan tällänen tyhmä päähän pisto", jatkoi Connor.
" Kyllä sä tiedät, että sä voit kertoa mulle ihan kaiken", lisäsi Connor vielä.

" Mutta sä et näköjään voi kertoa mulle?", tuhahti Emily.
" Emily älä viitti se on ihan naurettava juttu", koitti Connor saada sanottua.
" Ei se oo mulle!", huudahti Emily.

" Mä Connor välitän susta ja mä tosiaan haluan, että me voidaan kertoa toisillemme ihan kaikki", sanoi Emily äänestä paistaen surullinen pettymys.
" Mä en voi ymmärtää mikä on niin salaista, että sä et voi kertoa sitä mulle?", jatkoi Emily.
" Mä luulin, että sä oikeesti välitit musta ja meidän ystävyydestä?", nyyhkäisi Emily hieman.

" Emily niin mä välitänkin!", huudahti Connor.
" Mä en halunnu kertoo sulle tai mä en halunnu riskeerata, että sä hylkäisit pian mut", sanoi Connor vaimeasti.
" Mikä on niin salaista, että mä muka hylkäisin sut?", kysyi Emily vielä ihmeissään.

" Se, että mä välitän susta paljon enemmän kuin vaan ystävästä", huokaisi Connor suudellen ihastustaan erittäin varovaisesti.



Tässäpä osa 28! Vihdoin huh... Mun piti julkaista tää jo aikoja sitten, mutta sainkin yllättäen yötöitä ja se yhdistettynä viimeiseen vuoteen koulussa niin aika on ollut kieltämättä todella tiukoilla nyt viime aikoina. Oon kirjottanut tätä aina pieniä pätkiä kerralla, mutta joudun myöntämään niinkuin moni muukin, että omistan valitettavasti muunkin elämän kuin tämän blogin joten:O Rakastan kuitenkin Yuilien kirjoittamista, mutta mä tarviin niiden kirjoittamiseen kuitenkin omanlaisensa inspiraation joten osaa tulee aina kuin innostun kirjoittamaan eli noh sattumanvaraisesti. Mä oon täälä kyllä, mutta en oo lopettamassa joten kyllä se osa sieltä aina putkahtaa!:)
Sitten itse tarinaan liittyen niin noh mä tykkään ite toosi paljon Connorista ja Catalinasta! Mä niin voisin jatkaa molemmilla tulevaisuuteen, mutta Connor valitettavasti tosiaan bugittaa ihan hirveesti joten kuten aikasemmin myönsin joudun sen jättämään:( Saas kuitenki nähä mitä on nuorison suhteissa tiedossa Connor + Emily? vai mitä käy?:D Tai miten on Catalinan asiat onko niillä Mikaelinkaa jotain syvällä molempien sisimmässä vai onko ne tosiaan vaan kavereita?:D Entäpä Eleina ja Leroy? Onko Eleina kuitenkaan ihan tietoinen kaikesta?;) Heittäkääpä vähän arvailuita tulevasta:)?