Osa 31. Minkä takia?

Syksy alkoi vedellä viimeisiään Peach Hillsissä peittäen kaiken allensa upean ruskan saattelemana.

Oli aikainen aamupäivä ja kaikkialla saattoi vielä olla hiiren hiljaista.

Peach Hills tunnetusti oli pieni erittäin rauhallinen kaupunki missä ei sen kummemmin tuntunut tapahtuvan mitään ihmeellisempää.

Se oli hyvä paikka paeta vanhaa elämää ja aloittaa uudelta pohjalta aivan kuten Yuilien poppaa oli päättänyt toteuttaa.

---------------------------------- Sillä välin muualla -----------------------------------

Luvassa oli jälleen yhdet syntymäpäivät.

Niin koitti Yuilien perheen nuorimmaisenkin syntymäpäivä jättäen taaperovuodet sikseen ja aloittaen lapsuuden jännittävät seikkailut.

Kiinnostuksen kohde kemiaa ja tieteitä kohtaan näytti paljastuvan välittömästi joten taitaa Yuilien perheen älykkyys geeni siirtyneen myös Neriltä jälkikasvuun.

" Tiiätkö kulta, että sä oot tainnu vähän nykyään vissiin laiskotella hieman liikaa?", kysäisi Eleina hieman ihmetellen.

" Ai mää vai?", kysyi Leroy ihmeissään.

" Ei täälä taida olla kovin montaa muutakaan?", naurahti Eleina.

" Sä oot viimepäivinä yhtäkkii hieman turvonnu", kakaisi Eleina suorasanaisesti.

" Voihan se hieman pitää paikkansa", hymähti Leroy.

" Meinaatko, että en oo enää yhtä kuumaa kamaa?", kysyi Leroy irvaillen hieman.

" En mää sitä tarkottanu ihan", lisäsi Eleina.

" Musta se vaan ei oo ihan normaalia, että tolleen aivan yllättäen tulee aika paljon painoo lisää", ihmetteli Eleina.

" Hei ei mulla oo mitään hätää", jatkoi Leroy.

" On vaan tullu vähän laiskoteltua viime päivinä", lisäsi Leroy.

" Ei sun tarvi huolii tää menee kyllä ohi ja meen kyllä salille", naurahti Leroy.

" Ei sillä mitään väliä miltä näytät, mutta kunhan sulla vaan on kaikki reilassa", hymyili Eleina.

" Mä oon ihan kunnossa turhaan sä musta huolehdit", tuhahti Leroy suudellen vaimoaan.

--------------------------- Toisessa huoneessa --------------------------------

" Mikaelin piti ilmotella millon tänää ois nähty ja siitä ei oo kuulunu yhtään mitään?", ihmetteli Catalina katsellen heidän yhteistä kuvaansa.

" Ei oo yhtään Miksun tapasta jättää asioita hoitamatta", tuhahti Catalina.

" Jospa sillä on ollu jotain tosi tärkeetä ja se ei vaan oo muistanu", mietiskeli Catalina.

" Pakko kysyä, koska tää ei kyllä oo yhtään sen tapasta tai no se viimekski oli ihan outo", mietti Cata mielessään kirjoittaen Mikaelille viestiä.

--------------------------------- Hieman myöhemmin --------------------------------

" Outoo, Mikaelista ei vieläkään oo kuulunu yhtään mitään", tuhahti Catalina ihmetellen.

" Jospa se on hukannu puhelimensa tai se on rikki tai jotain", huokaisi Catalina.

" No jospa sillä on tälle kaikelle sitten hyvä selitys kun joskus vaivautuu itsestään ilmottelemaan", totesi Catalina haravoidessaan.

" Mikael, moi hei miks sää et oo ilmotellu mitään", vastasi Catalina ihmeissään puhelimeen.

" Ai oot tulossa tänne, mut hei miks... tuut tuut", oli Catalina aloittamassa puhelun jo sammuttua.

" En taas vaan voi käsittää mikä sillä on", ihmetteli Catalina.

" Moi Cata, tota mä oon oikeesti pahoillani kaikesta", aloitti Mikael.

" Hei mä oikeesti olin jo huolissani susta tää ei oo yhtään sun tapasta", huudahti Catalina.

" Mä tiedän ja viimenen asia mitä mä haluaisin tehdä ni on huolestuttaa sua mitenkään Cata", huokaisi Mikael.

" Kerro mulle sit mitä pelleilyä tää on, koska mä en ihan oikeesti pysy nyt enää kärryillä", ihmetteli Catalina.

" Se on vähän pidempi juttu mulla on ollu tässä vähän kaikenlaista", aloitti Mikael.

" Anna mun tarjota sulle kahvit ja hyvittää tää mun mokailu?", kysyi Mikael hieman ujosti.

" Hei ei tässä mitään hätää enää tärkeintä on, että sä oot kunnossa", naurahti Catalina.

" Mulle sopii ainakin hyvin pieni kupponen", jatkoi Catalina hymyillen kauniisti.

" Ainii ja onneks olkoon Miksu sulla oli vissiin kans syntymäpäivä kuten Keitolla!", hihkaisi Catalina.

" Joo niin tais olla", huokaisi Mikael.

" Hei hei vähän ilosempaa ääntä kelloon sä oot kuitenkin aikuinen jo", koitti Catalina piristää.

" No en nyt menis kyllä kehumaan", näpäytti Mikael hieman.

" Mut jospa mentäs juomaan ne kupposet, koska mä haluaisin puhua sulle yhestä asiasta", jatkoi Mikael varovasti.

" Juu se sopii hyvin kyllä", innoitsi Catalina.

" Mä en tienny et sä oot kerenny suorittaan autokortinkin tässä sillä välin ku ei olla nähty", naurahti Catalina.

" No joo se tuli tossa pari päivää sitten suoritettua", totesi Mikael.

" Onhan tää ollu ihan kiva ajella vaikka tässä autossa ei kyllä oo mitään kehumista ja hävettää hieman kuskata sua tämmösellä", sanoi Mikael hieman nolona.

" Hei tässä kaarassa ei oo yhtään mitään vikaa", naurahti Catalina.

" Eihän se ny oo mikään mersu, mutta sen ei tosiaan tarvi ollakkaan", jatkoi Catalina hymyillen.

" Hyvä jos sua ei haittaa sit", totesi Mikael.

" Parempi se hei on ku ei mitään", lisäsi Catalina.

" Kyllä mullekkin kelpais, mutta ei ku ite oon vielä alaikänen", jatkoi Catalina.

" Sä hei kerkeet vielä kyllä aikuistua ja Cata musta sä oot jo aika täydellisyys", sanoi Mikael punastellen varovasti.

" Öö mä voisin ottaa palan limepiirakkaa kuitenki nyt sen kupposen sijaan", selitti Catalina.

" Täydellinen valinta meidän limepiirakka kun sulaa suuhun ja sitä ei voi vastustaa", kertoi myyjä kauniisti hymyillen.

" Se on kiva kuulla", naurahti Catalina.

" Mikä Miksu nyt on ollu niin tärkeetä, että et oo halunnu aikasemmin puhuu siitä?", kysyi Catalina.

" No tota mä oon halunnu puhuu tästä ihan rauhassa sunkaa, ettei siinä oo ketään muita häsläämässä" aloitti Mikael.

" Siis juttu on niin, että mä tosiaan Cata välitän susta ja en ois halunnu että tässä käy näin, mutta mä lähden huomenna yliopistoon opiskelemaan ja muutan ainakin kolmeksi vuodeksi pois", kakaisi Mikael ulos vaimeasti.

" Siis mitä sää lähet huomenna pois?", kysyi Catalina järkyttyneenä.

" Et sitten yhtään aikasemmin voinu kertoo tommosta pommia", ihmetteli Catalina.

" Mun on pitäny kertoo jo jonkin aikaa, mutta mä en tiiä miten oisin sen sulle sanonu", huokaisi Mikael.

" No et ainakaan näin, kiitti vaan kauheesti Miksu!", huudahti Catalina.

" Hei Cata en mä mihinkää kuole sä voit aina puhuu munkaa esim puhelimessa", jatkoi Mikael.

" Se ei oo sama asia sä oot mun tärkein ystäväni ja tarviin sua täälä", huudahti Catalina.

" Mä en Miksu voi käsittää, että sää töksäytät sen noin!", tuhahti Catalina.

" Anna anteeks mä en oikeesti ois ikinä halunnu kertoo sulle noita sanoja", jatkoi Mikael.

" Nii varmaa, moikka, mä kävelen kotiin ihan tiedoksi", huikkasi Catalina.

-------------------------------- Sillä välin muualla --------------------------------

Ilta oli kerennyt jo laskeutua Peach Hillsiin syksyn ensimmäisten pakkasten nipistäen vähitellen.

" Nouda Stella, nouda keppi", huuteli Leroy perheen Stella koiralle.

" Sussa riittää kans vielä virtaa onneksi vaikka ikääkin on jo mittarissa", naurahti Leroy.

" Hyvä tyttö Stella", innoitsi Leroy.

" Haluutkos tyttö vielä noutaa keppiä", naureskeli Leroy.

" Ootappas hetkonen, maahan ja nouda", heitti Leroy keppiä.

" Oivoi, mitä helkuttia", ihmetteli Leroy vatsakramppia.

" Ei helkutin helkutti se uni pitää siis paikkansa", totesi Leroy järkyttyneenä.

" Milläs tän tuut selittään muille", huokaisi Leroy.

---------------------- Tapahtui jonkin aikaa sitten -----------------------

Leroyn ollessa matkalla kaupungille iltasella jokin hämärä kirkas valo saapui ylle.

Tapahtumasta ei jäänyt oikeastaan mitään muistikuvia vain hämäriä muistoja.

Mutta ilmeisesti se mystinen kidnappaus jätti jälkeensä jonkinlaisen seurauksen...

----------------------- Seuraavana päivänä ------------------------------

" Ai perkule se tulee nyt eikä yhtään myöhempää", huudahti Leroy.

" Voi hyvä luoja mihin sä oot ittes laittanu", huokaisi Leroy mielessään.

" Tää sotku ei tuu oleen helppo selvittää", tuhahti Leroy perään.

" Moi vaan sullekkin likka, sä oot aika erikoisen näkönen", ihmetteli Leroy.

" Mitenköhän me susta saadaan kerrottua kuule mun vaimolleni", huokaisi Leroy.

" Hei Catalina mä tarvisin vähän sun apuas", aloitti Leroy hankalasti.

" Mikä nyt on hätänä sä harvoin tarvit mitään apua?", kysyi Catalina ihmeissään.

" Joo en yleensä, mutta tää on aika hätätilanne ja sä oot ainut joka pystyy mua auttaan", jatkoi Leroy.

" Ehkä jos kertoisit mikä sulla on hätänä?", ihmetteli Catalina edelleen.

" Siis sähän oot lukenu ja kiinnostunu ulkoavaruuden jutuista, eikö?", aloitti Leroy vaimeasti.

" Öö joo mut miten se tähän liittyy mitenkään?", kysyi Catalina uteliaana.

" Jos siis olis vaikka käyny niin, että joku ois kidnapattu sellasten toimesta ja sitä ois tavallaan niikö käytetty pohjana uudelle elämälle", selitti Leroy.

" Leroy onko sulla kaikki ihan kohillaan?", naurahti Catalina.

" Tämmösistä jutuistahan ei oo mitään julkaistuja tietoja, mutta mä tiedän omasta kokemuksesta, että tuola jossain on muutakin ku me ja oon varma, että mut sillon kerran napattiin johkin kokeisiin", lisäsi Catalina hieman ihmeissään.

" Catalina mulle on tainnu just käydä niin", huokaisi Leroy.

" Siis täh sulle?", kysyi Catalina.

" No jos et usko kato tonne lattialle", hätäili Leroy.

" Ei, mitä ootko tosissas!", huudahti Catalina.

" No en mä kuule pelleilekkään tässä", jatkoi Leroy.

" Tää on uskomatonta", lisäsi Catalina.

" No ei oo ku painajainen!", jatkoi Leroy.

" Millä mää selitän tän Eleinalle!", lisäsi Leroy.

" Hahah annat kuulua vaan suoraan, että kävit si vähän avaruudessa tökkäseen muukalaista", vitsaili Catalina.

" No nyt kuule ei naurata yhtään!", ärähti Leroy.

" Älä Leroy hätäile, kyllä mä saan äidin ymmärtämään", aloitti Catalina.

" Mut tää on uskomatonta, ensimmäinen virallinen todiste, että se oikeasti on mahdollista käyttää meidän simien kehoa hybridin luomiseen", viisasteli Catalina innoissaan.

" Tää on tieteellinen läpimurto", jatkoi Catalina.

" Mut Leroy sulla ei oo mitään hätää tällä tytöllä tulee oleen varsinkin mun suojaus", jatkoi Catalina.

------------------------------------ Hieman myöhemmin ------------------------------------

" Wuhuu vihdoin on munkin aikani loistaa", kiljahti Catalina innoissaan.

" Täältä tullaan aikuisuus", innoitsi Catalina.

 Catalina Yuil nuorena-aikuisena valmiina pyrkimään elämässä eteenpäin.

" Hei Cata, en tiiä haluutko nähä mua vielä ennen ku lähen, mutta jos viittit niin mulla ois vielä asiaa", soitti Mikael vielä kiireellisesti.

" Joo kai mä tuun, vaikka sun on parempi si tietää, että mä oon edelleen suutuksissani sulle", huokaisi Catalina.

" Joo tiedän, mutta mä haluisin nähä sut vielä ennen ku mä lähen", lopetti Mikael.

" Taas sitä mennään sit näköjään", huokaisi Catalina uudestaan lopettaessaan puhelun.

------------------------- Hetken päästä -------------------------------

" En vaan voi ymmärtää miks Mikaelin piti jättää niin viime hetkille tommosen kertominen", pohti Catalina mielessään.

" Luulis, että sekin ois arvostanu meidän ystävyyttä sen verran enemmän, että ois varottanut pikkasen aikaisemmin", tuohahti Catalina.

" Hei kiva nähä sua Cata sit sen eilisen jälkeen", aloitti Mikael.

" Mun viimenen asia oikeesti mitä mä halusin oli suututtaa sut silleen ku eilen kävi", jatkoi Mikael.

" No joo kyl mä sen kai uskon", totesi Catalina.

" Mä en vaan ymmärrä, minksi?", kysyi Catalina ihmeissään.

" Kai mä jotenki just pelkäsin sit sun reaktiota ja oikeastaan mä halusin kieltää koko asian itteltäni niin kauan ku mahollista", jatkoi Mikael.

" Pelkäsit mun reaktiota, hei Miksu se oon mää Catalina sun ystäväs", totesi Catalina ihmeissään.

" Siis jos yhtään ymmärsit mitä mä oikeestaan meinasin", naurahti Mikael kiusaantuneena.

" Mitä kauemmin jätin asiasta puhumatta mun ei tarvinnu kohdata todellisuutta, että en nää sua kunnolla ainakaan kolmeen vuoteen", lisäsi Mikael.

" Mut mennään hei istuun katokseen mä haluun puhuu sulle viel yhestä asiasta", huikkasi Mikael.

" Sä oot oikeesti Mikael vähän höntti", naurahti Catalina ensimmäisen kerran.

" Tässäkin asiassa sun piti aina ajatella mun mielipidettä?", jatkoi Catalina.

" Mun mielestä kyllä se aika paljon suhunki vaikutti joten sun piti saada kans tietää", aloitti Mikael.

" Mut tää nyt ei menny ihan niin miten olin suunnitellu", myönsi Mikael nolona.

" No ei kyllä ihan tainnu mennä, mutta mä oon ilonen, että mä sain nähä sua viel tänää", jatkoi Catalina.

" Mitä mä oikeen teen sillä välin ku sä oot yliopistossa neropatti", naurahti Catalina.

" Siitä mä Cata halusin puhuakkin", aloitti Mikael.

" Lähe mun mukaan yliopistolle", sanoi Mikael pitkään aikaan todella kuuluvasti.

" Catalina susta on kasvanu upee nainen ja sieltä löytyis myös sulle sopiva ala opiskeltavaksi", jatkoi Mikael.

" Mä Cata oikeesti välitän susta ja mä haluun, että sä lähet mun mukaani", päättyivät Mikaelin sanat hiljaisuuteen.

Tittidii sainpahan vihdoin kirjoitettua tän osan valmiiksi, tää on ollu jos jonkin aikaa mulla jo työstettävänä... Tykkään tosi paljon Catalinasta jos sen saattaa huomatakkin sen olemisesta pääosissa:D Anteeksi... Pahottelut osassa olevasta parista hassusta hyppäyksestä, mutta olin unohtanut pelissä ottaa tosi huonosti tossa muutamassa kohdassa kuvia, enkä sit saanut oikeen nätisti tarinaa etenemään. Tää osa on hieman tämmöne väliosa, mutta halusin saada päivitystä aikaseksi välillä. En oo lopettamassa se on varmaa, mulla vaan on ollu kaikenlaista muuta "oikeassa" elämässä esimerkiksi muutto alle kuukauden sisällä omaan ensi kämppään;) Mutta, ensikertaan toivottavasti hyvin pian! Niin ja vastaan kyllä kaikkiin kommentteihin arvostan niitä todella paljon en vain ole ollut nyt kunnolla koneen äärellä, anteeksi!